Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. joulukuuta 2024

I love me - messut 2024

 Moikka!

Käydäänhän tämän vuoden messut läpi, ennen kuin vuosi vaihtuu! I love me - messut olivat tänä vuonna vasta marras-joulukuun vaihteessa, kun aiemmin ne ovat olleet syyslomalla. Ensi vuonna messut ovat taas ns. normaalilla paikoillaan. Tänä vuonna en saanut messuille bloggaajapassia, mikä on ihan ymmärrettävää, kun postaukset ovat jääneet vähemmälle. Osallistuin messuille perjantaina siinä toivossa, että porukkaa ei olisi niin paljoa liikenteessä ainakaan aamupäivästä, kun ei ole loma-aika. Olin niin väärässä! Ovilla oli jonoa ja heti kun ovet avautuivat ihmiset juoksien rynnivät tietyille pisteille. Itse suuntasin ensimmäisenä Glowstationin pisteelle, jossa Beauty of joseonin aurinkovoiteet olivat hyvässä alessa (2 kpl 20€) ja 300 ensimmäistä ostajaa sai goodiebägin. Piste ei ollut varautunut suureen suosioon ja minullakin kesti pisteellä melkein tunti, vaikka minua ennen jonossa oli vain muutama. Kassat eivät toimineet ja myyjien piti näpytellä jokainen tuote erikseen, joten homma sujui todella takkuisasti. Korealainen kosmetiikka oli viime vuoden tavoin hyvin edustettuna ja se oli suosituinta messuilla. Lisäksi ison osan messualueesta oli saanut taas kaikenlaiset vitamiinit ja lisäravinteet. Käväisin välillä syömässä Triplan puolella ja illanpäätteeksi messuilla oli tarjolla Benjaminin keikka. Yksi päivä riitti ja heräteostoksia tuli tehtyä liikaakin. :-D

Käväisitkö messuilla? Mitä löysit? Mitä olit mieltä messuista?

tiistai 7. marraskuuta 2023

I love me - messut 2023

 Moikka!

Käväisin pari viikkoa sitten I love me - messuilla, jotka vuosi toisensa jälkeen saa minut liikkeelle. Tähän vuoteen asti messut on järjestetty syysloman aikoihin, joka näin lapsettomana on hankalaa aikaa että saa töistä vapaata, mutta onneksi se on aina onnistunut! Ensi vuonna messujen ajankohta kuitenkin siirtyy melkein 1,5 kuukautta eteenpäin, joten vapaata varmasti lohkeaa töistä. Messuilla oli aika samanlainen sisältö kuin viime vuonna. Korealainen kosmetiikka oli erittäin suosittua, lisäravinteita löytyi, maisteltavaa löytyi, uutuuksiakin näkyi ja ihmisiä oli paljon. Erilaisten pajojen suosio yllätti ainakin minut, kun varasijojen varasijatkin oli varattu, kun käväisin perjantai aamusta kysymässä paikkoja. Mihinkään älyttömiin ostoksiin en päätynyt, vaikka hyviä tarjouksia olikin tarjolla. Sain messuille bloggaajapassin, jonka ansiosta sain kutsun myös aamutilaisuuteen. Aamutilaisuudessa esiteltiin messujen ykkösjuttuja ja jaettiin osallistujille goodie bagit, kiitos siitä!

Minun ostokseni koostuivat 50% ruokajutuista ja 50% muista. Instassa jo hehkutin nuita kuivattuja hedelmiä ja onhan ne hyviä! Menee nykyään jo melkein karkeista ja se ei liene huono asia. :-D Propudin tuotteet lähti mukaan hyvän messutarjouksen takia; 10 tuotetta 10e. Kosmetiikan puolelta ostin vain Smuutin uuden kiiviputsarin ja Mizon syväpuhdistavan öljyn yht. 23e. Koiran karvojen kerääjät ja scrub mommy olivat hieman heräteostoksia, mutta tuleepahan niitäkin testattua. Ikilalolta ostin testiin erimalliset ripset ja heidän uuden ripsiliiman, jota käytetään hieman ripsivärin tapaan. Lisäksi ostin muutamat vitamiinit itselle ja tuliaiseksi.
Goodie bagista mielenkiintoisimmat tuotteet olivat BP:n multiuse foam, jota voi käyttää mm. kuivashampoon tavoin, OliviaKleinin hedelmähappohoitoneste, K18 öljyhoito, Smuutin kiiviseerumi, Chasin rabbitsin Bunny line smoother ja Periperan huulisävyte. Instan puolella esitelty I love me-messut 23 kohokohdassa koko GB:n sisältö.


Jälkikäteen kuulin, että messuja oli kritisoitu tiukkaankin sävyyn. Isoin kritiikki taisi kohdistua ilmaistuotteiden vähyyteen. On totta, että ennen messuilta sai enemmän näytteitä ja ilmaisjuttuja mukaan, mutta minusta on ihan ymmärrettävää että näin ei enää ole. Tiktokissa eräs firma kävi läpi heidän messukustannukset ja eiväthän ne mitkään halvat messut ole, joten jos siihen pitäisi lisätä vielä iso kulu ilmaistuotteista niin harkitsisin yrittäjänä itsekkin kahdesti messujen kannattavuutta. Itse sain kaksi kaupanpäällistä ja sekin oli jo positiivinen yllätys ostoksien määrään suhteutettuna. Ja jos vielä miettii, että suhteutetaan messulippujen hinta messuilla oleviin alennuksiin niin kyllähän kävijät ns. plussalle jäävät. 
Kävitkö messuilla, mitä olit mieltä? :)

perjantai 11. marraskuuta 2022

I love me - messut 2022

 Moikka!

Ihan ensi alkuun kysyn onko täällä vielä ketään? Viimeksi toivottelin teille hyvää kesää jäädessäni kesälomalle ja blogitauko _vähän_ venähti. Blogitauon venymiselle on parikin syytä, ensinnäkin onnistuin rikkomaan kynteni geelilakkauksilla ja toiseksi innostuin autourheilusta. Omistan nykyään puolet jokkisautosta, ja sanonpahan vaan, että en usko olevan mikään mukava homma, jos kynnet napsuis kesken kisan autonrattiin poikki, joten olen suosiolla pitänyt kynnet lyhyenä. Aloitin myös jääkiekon ja noh, ei sekään kynsiystävällinenharrastus ole. :-D Katsotaan miten blogin ja kynsien käy tulevaisuudessa, mutta en mä ole ainakaan vielä kuoppaa kaivamassa. (Ainiin, unohin ihan että blogi täytti elokuussa 10v!!)
Sitten niihin messuihin. I love me - messut järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen messukeskuksessa. Pääsin mukaan bloggaajapassilla, tosin siihen oli annettu uusi titteli: Content creator! Osallistuin messuille sekä perjantaina että sunnuntaina, mutta olis saattanu riittää yksikin päivä. Messuista jäi jälleen vähän meh-fiilis kuten vuonna 2019. Meikkien osuus on selvästi vähentynyt ja huipputarjouksia ei minun silmiini osunut. Tänä vuonna myös moni aiempi suosikki oli jäänyt pois (esim. nyxin meikit ja eyluren ripset). Hyvinvoinnin ja erilaisten hoitojen osuus olivat kasvattaneet elintilaansa aikalailla. Kyseessä on kuitenkin kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin-messut, joita mainostetaan uusien tuotteiden ja trendien esittelijöinä. Tänä vuonna minulle uusin tuote oli lakkaskumppa, se kertonee jo paljon. Vaikka nyt vaikutan kauhean pettyneeltä ja maansa myyneeltä, tulen osallistumaan messuille jatkossakin. Niillä käyminen on kuitenkin kiva irtiotto arjesta ja on siellä semmoinen oma tunnelmansa.

Kyllä mä jotain pientä ostettavaakin toki löysin. Viime kerralla messuilla käydessäni sain testiin Aqvan suihkusuodattimen ja olen käyttänyt sitä nyt parisen vuotta, ja oon kyllä tykännyt! Ostinkin heidän pisteeltään uusia suodattimia hyvään hintaan; 15e/kpl. En ole itse vielä korealaiseen kosmetiikkaan hurahtanut, mutta ostin kuitenkin mielenkiinnosta testiin Bybin Bakuchiol boosterin. Enkä voinut sunnuntaina ohittaa Biozellin pisteellä Bioplexin 5e/shampoo tarjousta, koska mä uskon ja toivon tän tuotteen olevan syypää siihen, että mun tukka on kasvanut nyt ennätyspituuteensa. e.l.f.:n tuotteet on mulle kans uus tuttavuus, mutta oon kyllä kuullut näistä hyvää.
Ruoka- ja lisäravinnepuoli oli tosiaan kasvanut aikalailla edellisvuosista ja en minäkään niiden ohi tyhjin käsin päässyt. Elektrolyyttijauheet on tosi näppärä apu jos on yhtään nuutunut olo ja otinkin nyt testiin pari uutta makua mitä en ollut vielä testannut. Lisäks kasseihin eksy muutama välipalapatukka ja ''terveellisempi'' herkku, sitä aiemmin mainitsemaani lakkaskumppaa unohtamatta.

Kävitkö sinä messuilla? Mikä fiilis sulle jäi? Teitkö hyviä löytöjä?

tiistai 18. tammikuuta 2022

Kuivamarmorointia

Heippa!

Viime viikolla hehkutin ostaneeni uusia Funin lakkoja ja kappas kummaa eksyin tokmannilla Essence hyllylle ja nappasin sieltä yhden uutuudeksi merkatun lakan. En tiedä millon kyseinen lakka on myyntiin jo tullut, mutta uutuusmerkki sillä joka tapauksessa oli. :-D Halusin kokeilla uudestaan kuivamarmorointia ja onnistuinkin siinä omasta mielestä paremmin kuin viime kerralla! Kuvasin kynsien teosta myös tiktokin (löydät minut @nailstophotos) ja innostuin myös räpsimään lähikuvia.
Kynsillä:
Wild&Mild - Snow white
Essence - Time warp
Opi - My Color Wheel is Spinning
Opi - Love.Angel.Music.Baby.


Viikonloppuna näkyi myös aivan uskomattomat revontulet ja hieman harmittaa etten ollut kamerani kanssa aivan valmis kyseiseen ilotulitukseen. Tarkennus on kuvissa hieman pielessä, mutta onneksi uusia on luvassa vielä tulevan. :)

tiistai 22. lokakuuta 2019

I love me - messut 2019

Messuviikonloppu on takanapäin ja palaudun siitä varmaan vasta ensi viikonloppuna. Kävin messuilla perjantaina ja lauantaina. Perjantaina sain osallistua bloggaajien aamupalalle ja sain mahdollisuuden kuvata messualuetta ennen ruuhkaa. Ai että se rauha oli mukavaa! Minulle perjantai oli pääpäivä ja vietinkin messuilla melkein koko päivän, lauantaina pyörähdin sitten vain pikaisesti, koska menin katsomaan Hartwall areenalle Jokerien pelin.
Lumene oli ensimmäisen kerran messuilla ja odotin pisteen näkemistä. Söpö mökki, kivat labraesittelyt, mutta siihen se jäikin. En tiedä oliko heillä taktiikkana pitää alussa osta 3 maksa 2 hintoja koko viikonlopun, mutta sunnuntaina instassa huomasin että kaikki olikin -40%. Myös joulukalenterin hinta laski 20e perjantailta lauantaille. Itse tilasin kalenterin halvemmalla Eleveniltä. 
 Mitään kovia messutarjouksia ei minusta tänä vuonna ollut. Isoimmat ostokset olivat minulla Eyluren tekoripsitarjous, Real techniquesin sivellinsetti ja Tangle teezerin uusi leveämpi wet brush. Jäin kaipaamaan batisten kuivashampootarjousta, miten se oli voitu jättää pois! Aamupalatilaisuuteen osallistujat saivat hakea Idunilta meikkipuuterin ja kabukisivelimen omakseen sekä Aqvalta suihkusuodattimen. Saa nähdä mitä iho ja tukka tykkää, kun pesuvedestä vähenee ylimääräiset hiukkaset. Lisäksi meille oli varattu pieni kassi erilaisia gluteenittomia herkkuja ja erinäisiä vitamiineja. Kiitos osallistuneille yrityksille!
 Jos minun nyt pitäisi miettiä osallistumistani ensi vuoden messuille niin kyllä edelleen haluan osallistua, vaikka messuista jäikin hieman blah- yleisfiilis. Parhaita messupäiviä varmasti olisivat perjantai ja sunnuntai. Lauantai on ollut parina viimeisenä vuotena aivan liian täynnä porukkaa. En ole messuilla sunnuntaisin käynyt kun pikaisesti pyörähtämässä, ja olisikin kiva nähdä onko silloin minkälainen ruuhka ja olisiko siellä lopussa vielä jotain erikoistarjouksia. 
 Kävitkö messuilla? Mitä tykkäsit? Löysitkö kivoja ostoksia?

torstai 17. lokakuuta 2019

tiistai 15. lokakuuta 2019

Amsterdamin ostokset

Olin pari viikkoa sitten Amsterdamissa. Hintataso oli siellä samanlainen kuin Suomessa, joten shoppailu oli melko maltillista. Olen joskus aiemmin tokaissut, että valitsen mielelläni reissukohteeni niin että siellä on Primark. Onnistuin viettämään Primarkissa melkein 5 tuntia (kävin toki useampana päivänä). Amsterdamin Primark oli 6 kerroksinen, joten kyllä siellä aika kului. 
 Kosmetiikkaa oli myynnissä merkkien omissa liikkeissä esim. Kikon tai Nyxin ja semmoisissa ''terveyskaupoissa''. Osa meikeistä oli kalliimpia kuin Suomessa esim. Maybellinen Stay 24h meikkivoide maksoi jotain 15-16e luokkaa. Kikolla oli ripsarit tarjouksessa 3,99e/kpl, joten ostin niitä muutaman testiin ja Essencen uutuuksia piti myös hommata. Muutamana päivänä olen testannut tuota All about matt! irtopuuteria ja se on ollut oikein toimiva.
 Yksi iso erikoisuus löytyi limpparihyllyltä: mustaherukka limppari. Todella moni firma oli tehnyt oman versionsa mustaherukasta, joten valikoima oli laaja. Ihmettelen vain miksi tätä ei ole Suomessa? Maku oli todella hyvä! Ruokapuolelta kokeilin kuuluisat Hollantilaiset ranskalaiset; olihan ne hyviä mutta kyllä mulle edelleen normaalitkin ranskalaiset kelpaa.
 Reissun erikoisimmat ostokset olivat tulppaanisipulit. Muutin keväällä rivitaloon, joten meillä on Innin kanssa pihaa missä touhuta. Istutin sipulit viikonloppuna ja Inni päätti olla apuna sen verran, että se kaivoi sipulit kolme kertaa ylös sieltä penkistä. Olisi varmasti kaivanut useamminkin ellen olisi vienyt sisälle arestiin. Laittelen keväällä/kesällä tietoa miten kukkien kävi!
Missä sinä olet käynyt viimeksi?

tiistai 8. tammikuuta 2019

Vuosi 2018

Tämän postauksen piti alunperin sisältää vain kuvia joulunajalta, mutta lukiessani muiden bloggaajien vuosikoosteita, halusin tehdä itsekkin pienen koosteen. 

Tammikuussa isoin juttu oli tamminäyttelyt. Inni ei menestynyt, mutta ainakin hauskuutettiin katsojia ja tuomaria. :) Muuten kuukausi meni töissä ahertaessa.
Helmikuussa osallistuin jonkun päähänpiston takia Ruthless raja-hiihtoon, 24 km matkalle. Onnistuin vielä voittamaan osallistumisen tällekkin vuodelle, mutta saa nähdä uskallanko ottaa haastetta vastaan uudestaan. Parastahan tässä on, että minulla ei edes ole suksia. :-D
 Maaliskuussa kävin pitkästä aikaa islanninhevosvaelluksella. Ravattiin Innin kanssa meidän kylälle rakennetussa uudessa koirapuistossa ja nautittiin aurinkoisista pakkaskeleistä. Kävin myös katsomassa Anatuden keikan Jyväskylässä.
Huhtikuussa Inni täytti 1v ja totta kai meillä oli nakkikestit! Kävin myös lisää keikoilla; ensin Vuokattifestillä ja sitten Rasmuksen keikalla Levillä. ♥
 Toukokuussa kävimme Innin kanssa toisissa ja viimeisissä näyttelyissä Posiolla ja kävimme Joensuussa tutkituttamassa Innin polvet-lonkat yms. terveiksi. Aloitin myös suunnistuskauden ja mökillä vietettiin oksienkeruutalkoita, kun kaikki isommat puut kaadettiin pihasta pois.
Kesäkuussa eksyin ensimmäistä kertaa seikkailupuistoon ja hommasin heti itselleni viikon saikkua. Kävin myös pitkästä aikaa sirkuksessa. Aloitin loman kiertämällä Hossassa Kokalmuksen kierroksen - nätit oli maisemat! Ja loppukuusta nautin taas Rasmuksesta (ja Sannista ja Uniklubista) Kuopion viinijuhlilla. 
 Heinäkuu starttasi Pärnun reissulla, jossa harmittavasti sää ei ollut tällä kertaa suosiollinen. Uskaltauduin Pärnussa uudestaan seikkailupuistoon - ja siellä meininki olikin hieman extreme verrattuna Suomeen. Mökillä pidettiin maalaustalkoot ja loppukuusta näin taas Rasmuksen - tällä kertaa Qstockissa. ♥
Elokuussa keräsin marjoja minkä ehdin ja osallistuin kolmannen kerran Raatteen maratonin kympille. Osallistuin myös ensimmäisiin epävirallisiin suunnistuskisoihin - palkintona porkkanapussi!
 Syyskuussa palasin heppailun pariin ja kävin hiusmallina. Pidin myös työkavereilleni paljuillan, koska luulin olevani viimeistä kuukautta töissä täällä, mutta ne jatkuivatkin vielä kuukauden eteenpäin. 
Lokakuun isoin juttu oli I love me- messut. Käänsin myös elämäni suunnan kohti sinkkuelämää ja sain tietää, että jatkankin työssäni vakituisena tammikuusta lähtien. 
Marraskuussa suunnittelin blogin joulukalenteria ja lisäsin heppailua elämääni. Toimin myös Innin kaverusten hoitajana ja innostuin neulomisesta monen vuoden tauon jälkeen.
Joulukuussa kävin ensimmäistä kertaa ikinä pakohuoneessa - ja meidän porukka oli niin taitava, että päästiin ulos! Kävin minireissun Jyväskylä-Kuopio akselilla - ja löysin mm. Lidl outletin! Vietin Joulun mökillä perheen kanssa ja vaihdoin vuoden hyvässä seurassa. 

Vuosi 2018 oli tapahtumarikas ja toivon samaa ja enemmän vuodelta 2019. ♥

tiistai 21. elokuuta 2018

Kesän meikkejä

Ensinnäkin; en ole mikään meikkaaja ja en todellakaan osaa kuvata meikkejä; älkää siis tuomitko! Kesälomalla innostuin kokeilemaan erilaisia meikkejä ja päädyin ottamaan niistä jonkunlaisia kuviakin. Töihin en meikkaa silmämeikkiin ripsiväriä kummempaa, joten aina kun on joku tilaisuus/tilanne mihin voi laittaa silmämeikkiä enemmänkin niin sen kyllä teenkin. Nämä meikit on tehty juhannukselle, synttäreille ja viinijuhlille. Käyttämiäni paletteja en todellakaan muista, joten ei kannata sillä silmällä sävyjä katsella. ;D



 Nämä meikit näyttivät livenä paljon hienommilta (ofcourse), joten kaipaankin nyt vinkkejä miten saa kuvattua hyvin silmämeikin? Tuntuu että kamera kadotti puolet väreistä ja hohteesta. Ja en osannut itseänikään laittaa fiksusti kameran eteen.
Kuuluuko silmämeikki sinun arkeesi?

Ps. Vielä viikko aikaa osallistua Lakkauskisaan!

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Inni II

Hau vaan kaikille! Viimeks äiskä kerto jotain pientä musta ja mä ajattelin nyt vähän päivittää tietoja näin omasta näkökulmasta. Ihan ekaks kerron et mä en enää suostu mihinkää näyttelyhumputuksiin. Mä en muka ees näytä sheltiltä niiden tuomareiden mielestä! Höpönlöpön sanon mä. 
 Oon aivan rrrakastunu mökkielämään ♥ Voisin notkua pihalla päivät pitkät ja mua vähän harmittaa ku nuo ihmissielut aatteli mun, mun isoveljen ja -siskon parasta ja rakens tänne aidan. Ihan tylsää ku ei pääse enää juoksemaan lintujen ja muiden öttiäisten perässä minne haluaa!
 Oon myös oppinu kahlaamaan ja mut löytääkin melko varmasti rannasta tutkimassa jotain jännää. Simpukat ois tosi kivoja, mutku en oo vielä opetellu sukeltamista ni en yllä niihin. Uimista mulle on yritetty opettaa, mut en oo vielä tajunnu et siinä pitäs hengittää samalla. 
 Oon yleensä ihan rauhallinen tapaus, mut jos joku asia mua tympii ni kyllä sen sanon! Ja hypin edelleen sänkyä ja sohvaa vasten niin et muut saa nostaa mut ylös. (pääsisinhän mä oikeesti sinne itekki, mut miks vaivautua?) 
 Mun lempijekku on napata äiskän salihanskat vaatehuoneesta ja sen kengät on edelleen myös mun suurta herkkua. Ps. viimeks söin kyllä mummon tohvelia ku äitin kenkiä ei ollu tarjolla Pps. äiti huomas asian mut piilotti kys.kengät mummolta - yhteispeliä sanon mä!
Miten teidän kesä on menny?

tiistai 27. helmikuuta 2018

Inni

Inni on shetlanninlammaskoira - tutummin sheltti. Ihastuin rotuun vuonna 2007 kun meille otettiin ensimmäinen sheltti. Yhdeksän kuukautta sitten sainkin hakea kotiini ensimmäisen oman koirani, oman shelttini.
Inni on ollut alusta asti hyvin tyypillinen sheltti. Ensimmäinen asia mikä kummastutti uudessa kodissa oli peili. Yhä edelleen Inni saataa mennä peilin eteen katselemaan sen kautta asuntoa. Ylhäällä näkyvä rotta on ensimmäinen ja suosituin lelu - kyllä ikea osaa ;)
Meidän yhteinen taival ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, koska Inniltä meni jalka poikki 10 viikon ikäisenä. Jalka saatiin onneksi leikattua kuntoon, mutta voitte kuvitella mikä työ oli kuluttaa pennulta energia muuten kuin riehumalla. Inni sai pari kuukautta juoksemis/hyppimiskieltoa ja onneksi Inni oppi varomaan jalkaansa myös itse. 
Jalan parannuttua pääsimme viettämään normaalia pentuaikaa ja kouluttautumaan kunnolla koirien tavoille. Jotkut asiat on opittu varsin nopeasti, mutta esimerkiksi autoja, pyöriä ja mopoja haukutaan välillä edelleen. Myös lahkeista tai kengännauhoista on joskus mukava kiskoa lenkillä. :-D Ikkunakyyläys ja namien etsiminen kuuluu Innin lempipuuhiin, samoten lintujen jahtaaminen vaikka lammaskoira onkin.
Minusta olisi ollut mukava päästä kiertämään näyttelyitä Innin kanssa, mutta Inni jäänee liian pieneksi, koska tamminäyttelyssä olimme sentin alle alarajan. Inni on kuitenkin myyty ja ostettu ihan kotikoiraksi, ja siihen hommaan se sopiikin täydellisesti. Aamuisin Innillä on tapana hypätä sänkyä vasten, jolloin nostan sen kainaloon nukkumaan.
Minun pieni innipinni ♥