tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi 2019

Niin se on taas kerran vuosi hurahtanut, vastahan se oli alussa? Kuluva vuosi oli täynnä kaikkea, mutta päällimmäisenä ajatuksena vuodesta on onnellisuus. Olen tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin, käynyt keikoilla, löytänyt uusia harrastuksia, nauttinut elämästä Innin kanssa, muuttanut... Toivon että tuleva vuosi jatkaa samalla mallilla edellisen kanssa.
Olen ottanut tavaksi kerätä tänne vuoden suosikkikynnet, niitä valitessa on mukava käydä hieman läpi mitä vuoden aikana on ehtinyt tekemään. Seuraavaksi näkyvät kynnet ovat suosikkejani kuluvalta vuodelta ja ne ovat aika järjestyksessä, en osannut laittaa näitä paremmuusjärjestykseen.
Viime vuotena käytin kynsillä värejä varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Ainakin se tuntui siltä kun kuvia selasi! Tästä on hyvä jatkaa kynsien saralta ensivuoteen. 
Ainiin! Alla näette instagramin puolella eniten tykkäyksiä saaneet kuvat, peräti kaksi samaa minun suosikeissa!
Onnea vuodelle 2020 ♥

tiistai 24. joulukuuta 2019

Jouluhiutaleet

Rauhallista Joulua kaikille! ♥

Kynsillä:
Opi - This gown needs a crown
F.U.N. lacquer - 24 karat diamond
L.A. girl - Brilliant blue
+ leimat MoYou Enchanted - 16 ja Moyra - 304

tiistai 17. joulukuuta 2019

Pinkkejä hiutaleita

Heippa!
Otsikko ohjaa hieman harhaan, mitä tulee tämän päiväisiin kynsiin. Alunperin ideanani oli tehdä kynnet niin, että olisin leimannut hiutalekuviot pinkillä, mutta idea jostain syystä vaihtui lennosta. Päädyinkin pinkkiin pohjaan ja valkoisiin leimoihin. Täytyy kuitenkin joskus tehdä niitä pinkkejäkin hiutaleita, koska en ole niitä vielä tehnyt!?
Kynsillä:
Essence - Be calm
Essence - Party queen
+ leimat BP - L032 ja ColorAlike - King of white

 Oon hehkuttanu jo vaikka kuinka monesti näitä Essencen glitter on, glitter off-lakkoja mutta kun nää on parhautta! Pitkäkestosiakynsiä näillä ei saa, mutta miten helppo ne onkaan poistaa kynsiltä.
Minkä värisiä hiutaleita sinä teit viimeksi?

tiistai 10. joulukuuta 2019

Testissä Harunouta L084

laatta saatu, en hyödy linkeistä
Lumista huomenta!
Täällä on taas vaihteeksi satanut lunta enemmän kuin tarpeeksi. Ainakin sen nyt huomaa, kun joutuu kolaamaan oman pihan. Testasin marraskuussa Bornprettystorelta saatua Harunoudan laattaa, joka toimi moitteettomasti. Sain samalla kertaa toisenkin laatan testiin ja myös se toimi hienosti. Hieman huvitti kun Instagram muistutti vuoden takaisista kynsistä ja olin käyttänyt niissä ihan samaa Flormarin Curry lakkaa kuin tänään. Ilmeisesti semmoinen joulukuun käynnistäjä tämä lakka. 
Kynsillä:
Flormar - M26 Curry
Kiko - 533 Pearly golden green
+ leimat Harunouta - L084 ja China glaze - Passion


Sain muuten käytyä Ikeassa viime viikolla ja hommasin ''the one and only'' Tertial-lampun. Täytyy vielä joku kuvauspaikka keksiä niin ei tarvitse kuvaushetkiä suunnitella näin tarkkaan kuin nyt. Vaikkakin luonnonvalo on se paras valo minun mielestä.
Joko olette aloittaneet jouluvalmistelut?

tiistai 3. joulukuuta 2019

Ensimmäiset lumihiutaleet

Heippa!
Joulukuu saapui ja toi mukanaan talviset kynnet. Täällä meilläpäin lunta on ollut jo ihan riittämiin reilun kuukauden ajan. Viime viikollakin sai moneen otteeseen olla lumikolassa kiinni. Ei sillä kiva että on lunta, kun ulkona niin on paljon valoisampaa. Tämän päiväisiin kynsiin eksyi kuin varkain lumihiutaleita. Olen aiemmin tehnyt lumihiutalekynnet melko perinteisillä sävyillä (valkoinen,sininen jne.) mutta nyt valitsin kultaisen Color Clubin Gingerbreadin kaveriksi ruskean Essencen Caramel brownien. Ihan kivat vaikka itse sanonkin!
Kynsillä:
Color Club - Gingerbread
Essence - Caramel brownie
+ leimat Infinity - 79 ja China Glaze - Passion

Joko teillä on lunta?