tiistai 26. lokakuuta 2021

Halloweenkynnet II

 Heippa!

Innostuin halloweenista ja päätin tehdä tälle vuodelle vielä toisetkin halloweenkynnet! Samalla testiin pääsi uusi Cesarsista ostamani Moyran Labyrinth laatta. Tein myös kynsistä Tiktokkiin tutoriaalin, joka tulee näkyviin myös Instagramin puolelle. Tiktokista minut löytää tutulla Nailstophotos nimellä. Laatasta löytyi sopivasti halloween teemaan hämppishäkin seittiä ja roiskeita. Seitin viivat meinas väkisellä levitä, mutta muutaman kerran sain leiman nostettua tarpeeksi selvänä.
Kynsillä:
Essence - Wild white ways
China Glaze - Liquid leather
+ leimat Moyra - 07 Labyrinth ja Opi - Silver canvas ja ColourAlike - Valiant poppy

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Lakkaushaaste: Halloweenkynnet

Heippa!

Pitkästä aikaa lakkaushaasteen pariin. Ryhmän jatkuvuus oli jo hieman vaakalaudalla, mutta koitettiin nyt ainakin vielä jatkaa toimintaa. Lokakuun haasteeksi laitettiin kuukauden teeman mukaisesti halloween. Mitään rajoituksia lakkauksen suhteen ei ollut, kunhan kynnet sopivat teemaan. Itse en ole hirveästi halloweenkynsiä tehnyt, olen panostanut halloween aikaan enemmän meikkeihin. Tiesin kuitenkin heti minkälaiset kynnet haluan toteuttaa. Mahdollisimman rumat ja ällöttävät. :-D Käytin apuna paria kynsilakkaa, tekokynsiä, pinon erilaisia huulipunia, luomivärejä ja tekoverta. Lopputulos onnistui minusta nappiin. :)
Kynsillä:
Essence - Do you speak love?
China Glaze - Liquid leather
+ meikkejä ja tekoverta


 Muut osallistujat:
Strokes of Color

tiistai 19. lokakuuta 2021

Keltamusta vesimarmorointi

 Heippa!

Tällä kertaa halusin kokeilla vesimarmorointia yhdellä värillä. Käytin marmorointiin China glazen Liquid leatheria ja kirkasta päällyslakkaa. Päällyslakka aiheutti hieman päänvaivaa, koska se jähmettyi aika nopeasti veden pintaan. Sain kuitenkin marmoroitua kaikki kynnet muutamalla yrityksellä. Vesimarmorointia tulisi varmaan harrastettua enemmän jos siinä pääsisi vähemmällä siivouksella. :-D
Kynsillä:
Opi - I just can't Cope-acabana
China Glaze - Liquid leather

tiistai 12. lokakuuta 2021

Color Club - Beach, please!

 Heippa!

Nyt on taas tapahtunu ihme. Hommasin kaks mustaa leimauslakkaa, mutta en vielä käyttäny niitä! Oon niin useasti nyt leimannu muilla väreillä kuin mustalla, etten nytkään osannut valita mustaa leimaukseen. Cesarsilla pyörähtäessäni ostin melkeen ällösöpö pinkin Color Clubin - Beach, please!:n, jonka halusin kynsille. Kaveriksi valitsin toisen uutukaisen; keltaisen leimauslakan Moyralta. Leimauskuvioksi päätyi myös Cesarsilta ostamastani Konadin laatasta hieman vesimarmorointia, mutta toisaalta semmoista silmiä hämäävää kuvioita muistuttava leima. Veikkaan että nää kynnet ois ollu hitti joskus 30v sitten. :-D
Kynsillä:
Color Club - Beach, please!
+ leimat Konad Square image plate 32 ja Moyra - 12

tiistai 5. lokakuuta 2021

Syksyn lehdet

 Heippa!

Ettepä arvaa kuka kävi viikonloppuna Helsingissä ja pistäytyi samalla Cesarsissa hakemassa mustaa leimauslakkaa kun sitä sinne oli saapunut. Ostin oikeen kaks pulloa!! :-D Tämän kertaisissa kynsissä nähdään kuitenkin vielä leimausta muilla väreillä. Pihallani on vaahtera ja näin syksyisin se on aina upeassa väriloistossa. Varsinkin jos sattuu aurinkoinen päivä, sitä ei voi olla ihailematta. Tämän päiväisiin kynsiin sain inspiraationi vaahterasta. Halusin leimata kynsille kasan eri värisiä vaahteran lehtiä. Ajatus oli ihan hyvä, mutta Dashican oranssi leimauslakka ei ollutkaan kovin peittävä, joten alla oleva lakka näkyy läpi ja se hieman söi ideaa. Tarkoituksena kun oli että lehdet peittävät kunnolla toisensa. Tykkäsin joka tapauksessa lopputuloksesta. :)
Kynsillä:
Essence - Do you speak love?
+ leimat Nicole diary - L14 ja China glaze - Passion, Dashican oranssi, Moyra - 301