torstai 31. maaliskuuta 2016

Nude tuli mustasukkaseks

Oikein otsikoiden aatelia, ai että!
Tämän kertaiset kynnet ovat parin viikon takaa, kun halusin testata uusinta ostostani Essencen Dream on - lakkaa. Jos ihan oikein muistan, lakka peitti kahdella helpolla kerroksella. En itse niin välitä nudesävystä kynsillä, jonka vuoksi en oikein osaa yhdistää siihen mitään. Vanhoista blogiteksteistäkin käy ilmi, ettei täällä ole monia nudekynsiä nähty, ja ne harvat ovat esiintyneet joko glitterin kanssa tai leimattuna. Tällä kertaa sain päähän pinttymän mustasta ranskiksesta ja pakkohan se oli toteuttaa. Tässä vaiheessa kynnet näyttivät hieman vajailta, joten lisäsin vielä nimettömiin kasan strasseja. Kelpo kynnet, mutta hajosivat parissa päivässä.
Kynsillä:
Essence - Dream on
Ginatricot - Black
+ strasseja

Nuo ranskiskärjet on muuten tehty Essencen Tattoo linerin avulla. Piirsin sillä ensin rajan, jonka jälkeen täytin sen lakalla. Kyseisellä kynällä oli myös helppo paikkailla lakkaukseen tulleita kulumia. 
Miten sinä koristelet yleensä nudekynnet?

torstai 24. maaliskuuta 2016

Simppelit pääsiäiskynnet

Sain kuin sainkin aikaiseksi tehtyä pääsiäiskynnet tänä vuonna, vaikka ensin epäilin koko touhua. Idean löysin instagramin ihmeellisestä maailmasta, tosin muokkasin idean itselleni sopivaksi. Minulta ei kovin hempeitä lakkoja löydy, mutta onneksi viime viikolla ostamani Essencen uutuudet Be awesome tonight! ja Itsy bitsy blue bikini sopivat teemaan. Lisäväriä toi Opin Life gave me lemons, josta en osaa sanoa onko se keltainen vai vihreä, mitä mieltä te olette? Muut kynnet pysyivät yksivärisinä, mutta keskisormeen värkkäsin käytetyillä väreillä pääsiäiskuvioita. Kuorrutin kynnet vielä holotopcoatilla, mutta harmikseni kuvauspäivänä ei paistanutkaan aurinko, pöh.
Kynsillä:
Essence - Wild white ways
Essence - Itsy bitsy blue bikini
Essence - Be awesome tonight!
Opi - Life gave me lemons
Dance Legend - Holotopcoat


Näiden kynsien myötä toivotan teille oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä! ♥
Minä painun mökille paljuilemaan ja hakemaan (toivottavasti) pilkkikilpailu mestaruuden. 
Teetkö teema kynsiä?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Liukuvärjäystä lepardilla

Postaustahtini on hidastunut huomattavasti, koska nykyään lakkaukset kestävät kynsilläni helposti viikon ilman suurempia kulumisia, joten en ole kokenut ns. lakkaamispakkoa huonojen kynsien vuoksi. Näiden kynsien kanssa idea oli täysin hukassa, mutta pienellä avustuksella kynsille saatiin kiva kombo. En muista koskaan tehneeni liukuvärjäystä mustalla ja valkoisella, koska kyseiset värit eivät kuulu lemppareihini. Pidin kuitenkin paljon lopputuloksesta ja päälle lätkäistyt pinkit lepardileimat tekivät kynsistä oikein kivat.
Kynsillä:
Essence - Wild white ways
Ginatricot - Black
+ leimat Infinity 60 ja Dashican pinkki


Postaustahdista puheen olle aloitan harjoitteluni huhtikuussa ja minulla ei ole aavistustakaan miten se tulee vaikuttamaan kynsien lakkailuun ja bloggaamiseen, mutta näemme sen sitten.
Minkä liukuvärin sinä tekisit?

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Matkittuja värittelyjä

Kun näin Katrin kynnet halusin tehdä samanlaiset itsellenikin. Lakkasin pohjalle Opin This gown needs a crownin, jonka jälkeen kuorrutin kynnet China Glazen Novalla. Sen verran vanha minun Nova jo on, että sillä sai yhdellä jankkikerroksella peittävän. Tämän jälkeen lätkin leimat kynsille ja värittelin kuviot Opin Color paintseilla. Hyvin simppeliä, mutta niin kivaa näpertelyä ja näyttävää kynsillä. :) Tykkään!
Kynsillä:
Opi - This gown needs a crown
China Glaze - Nova
Opi - Turquoise Aesthetic
Opi - Primarily Yellow
Opi - Chromativ Orange
Opi - Pen & Pink
+ leimat BP-L024 ja Dashican musta

Harmi etten saanut kuvattua kynsiä auringon valossa, eikä tähän hätään tullut mieleen napattua kuvaa salamallakaan, jotta Novan kimallus olisi tullut paremmin esiin. Oppia ikä kaikki, jospa ensi kerralla onnistuu kuvaus paremmin.
Iskeekö värittelyt sinulle?

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Helmikuun ostokset

Sissi rupesi listaamaan vuoden alusta ostamansa tuotteet blogiinsa. Mielenkiinnosta rupesin tekemää samaa, tosin hieman epätarkemmin. Olen luonut exceliin taulukon, jossa näkyy missä kuussa mikäkin tuote on ostettu ja mitä se on maksanut, sekä kuukauden summa. Täällä blogissa esitän kuitenkin vain osan tuotteista ja kokonaissumman. Vaikka blogini onkin kynsiblogi, löytyy minulta kiinnostusta myös muuhun kosmetiikkaan, joten tästä lähtien ostospostauksissa näkyy lakkojen lisäksi myös muita tuotteita. Aion myös ruveta listaamaan kuukauden loppuneita tuotteita, mutta palataan siihen myöhemmin. Helmikuu oli siitä harvinainen etten ostanut yhtään kynsilakkaa. Ostoslistalle päätyi kyllä montakin ihanaa uutuus lakkaa, mutta ne saavat vielä hetken pysyä erossa minusta.
Helmikuuta hallitsi Essence. Sen Trend edition Winter? Wonderful! oli täynnä kivoja tuotteita, joista osa meni minulta ohi kun en kaupoilla tarpeeksi ajoissa liikkunut. Käsirasvassa ja luomiväripaletissa on ylisöpöjä hiutaleita, enkä myönnä ostaneeni rasvaa lähinnä söpön ulkomuodon takia. :-D Käsirasvaa en ole vielä kokeillut, mutta luomiväripalettia olen. Paletti on ihan näppärä, mutta olisin toivonut tummempien sävyjen olevan pigmenttisempiä. Kokoelman huuliöljyn ostin mielenkiinnosta, ja onneksi ostin. Tämä on ollut niin ahkerassa käytössä, että minun piti saada se toinenkin versio tästä (ette näe sitä tässä postauksessa, koska äitini osti sen). Öljyt tuoksuvat erittäin hyviltä ja tuovat huulille hennon värin, ehdottomasti lisää näitä Essencelle! Tarvitsin myös uuden poskipunan, edellisen ollessa liian pinkki, joten päädyin Matt touch blush - 10 Peach me up! sävyyn. Pmu on sopivan persikkainen ja ei liian pigmenttinen, vaan sitä saa hieman kerrostaa, jotta saa sopivan määrän poskille. Minusta tämä on plussaa poskipunalta, koska liian pigmenttisiä tuppaa menemään helposti liikaa.
Helmikuun summa: 19,37€