Näytetään tekstit, joissa on tunniste geek 05. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste geek 05. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2015

Sinisenruskeaa mystiikalla

(Otsikko oikea taidonnäyte, jepjep)
Näiden kynsien taustalla oli epäonnistunut yritys näyttää teille kuinka testiin saamani stampperi toimii, mutta juuri sillä hetkellä se lopetti toimintansa, joten otinkin testiin Bornprettystoren ''Peel offin'' toisin sanoen nestemäisen lateksin. Lateksia oli helppo levittää pullon siveltimellä ja se kuivui yllättävän nopeasti iholle. Ajattelin laittaa lateksin heti melkein pahimpaan testiin (vesimarmorointi olisi pahin) eli liukuvärjäykseen. Liukuvärjäyksen jälkeen nappasin lateksista pinseteillä kiinni ja oletin, että se lähtisi nätisti isona yhtenäisenä palasena pois, muttei se lähtenyt. Sain kuitenkin nypittyä palaset pois iholta suhteellisen helposti. En tiedä sitten olisiko lateksin pitänyt antaa kuivua hieman enemmän, koska nyt tuli semmoinen olo, että märkä lakka teki siitä huonosti poistuvaa, mutta tätä täytyy kokeilla myöhemmin uudestaan. Joka tapauksessa siistimistyö jäi (tai olisi jäänyt jos olisin antanut lateksin olla paikoillaan vielä leimauksen ajan) huomattavasti vähemmälle kuin normaalisti, kiitos siitä!
Kynsillä:
Essence - Caramel brownie
Essence - Galactic glam
+ leimat Geek05 ja China Glaze - Passion


Aion käyttää tuotetta jatkossakin, kunhan muistaisin sen olemassa olon. Jostain kumman syystä tuntuu työläämmälle levittää ensin lateksia ja aloittaa vasta sitten lakkailut, vaikka tosiassa se nopeuttaisi hommaa toisesta päästä todella paljon.
Käytättekö te nestemäistä lateksia apuna?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

#ablecs15 Week 10: Rainy day

Tämän viikon haasteella oli varmasti näppinsä pelissä, koska eilen paistoi niin hienosti aurinko ja kun tänään aloin toteuttamaan Rainy day haastetta taivaalta tuli vettä,räntää ja lunta ihan urakalla. Takatalvi mene pois.
Halusin harmauden keskelle jotain pirteää, joten valitsin Kikon 336 Electric bluen (sateen innoittama väri). Ja koska melkein jokaisissa pirteissä kynsissä on jonkun sortin glitteriä, kuorrutin keskisormet Zoyan Cosmolla. Nimettömiin leimasin jo kauan haaveissa olleet haltijatekstit ja kynnet oli valmiit.
Kynsillä:
Kiko - 336 Electric blue (2x)
Opi - L.A.M.B (Cosmon alla kerros)
Zoya - Cosmo (2x)
+ leimat Geek 05 ja China Glaze Passion

Jälkikäteen mietittynä pinkki tai keltainen olisivat olleet parempia sadepäivän piristäjiä, mutta nyt mentiin näillä. Ps. kattokaa nyt tota Cosmoa tossa pullossa!! Varjossa otettu kuva ja noin monta eri väriä näkyvissä. 
Onko siellä takatalvi?