tiistai 15. lokakuuta 2019

Amsterdamin ostokset

Olin pari viikkoa sitten Amsterdamissa. Hintataso oli siellä samanlainen kuin Suomessa, joten shoppailu oli melko maltillista. Olen joskus aiemmin tokaissut, että valitsen mielelläni reissukohteeni niin että siellä on Primark. Onnistuin viettämään Primarkissa melkein 5 tuntia (kävin toki useampana päivänä). Amsterdamin Primark oli 6 kerroksinen, joten kyllä siellä aika kului. 
 Kosmetiikkaa oli myynnissä merkkien omissa liikkeissä esim. Kikon tai Nyxin ja semmoisissa ''terveyskaupoissa''. Osa meikeistä oli kalliimpia kuin Suomessa esim. Maybellinen Stay 24h meikkivoide maksoi jotain 15-16e luokkaa. Kikolla oli ripsarit tarjouksessa 3,99e/kpl, joten ostin niitä muutaman testiin ja Essencen uutuuksia piti myös hommata. Muutamana päivänä olen testannut tuota All about matt! irtopuuteria ja se on ollut oikein toimiva.
 Yksi iso erikoisuus löytyi limpparihyllyltä: mustaherukka limppari. Todella moni firma oli tehnyt oman versionsa mustaherukasta, joten valikoima oli laaja. Ihmettelen vain miksi tätä ei ole Suomessa? Maku oli todella hyvä! Ruokapuolelta kokeilin kuuluisat Hollantilaiset ranskalaiset; olihan ne hyviä mutta kyllä mulle edelleen normaalitkin ranskalaiset kelpaa.
 Reissun erikoisimmat ostokset olivat tulppaanisipulit. Muutin keväällä rivitaloon, joten meillä on Innin kanssa pihaa missä touhuta. Istutin sipulit viikonloppuna ja Inni päätti olla apuna sen verran, että se kaivoi sipulit kolme kertaa ylös sieltä penkistä. Olisi varmasti kaivanut useamminkin ellen olisi vienyt sisälle arestiin. Laittelen keväällä/kesällä tietoa miten kukkien kävi!
Missä sinä olet käynyt viimeksi?

4 kommenttia:

  1. Gdanskissa olin viimeksi, pian lähden Espanjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kade! Pääsispä itsekkin useemmin reissuun. :)

      Poista
  2. Ihana Inni <3 pieni apuri puutarhatöissä <3 Minä kävin viimeksi Baltian reissun. Kossmetiikkaa shoppailin lähinnä Berliinin Sephorassa ja joissain pienemmissä ruokakaupoissa. Suklaata ja juomia tuli ostettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu sillon ihana :-D rapanen riiviö. Berliinissä on kyl kauppoja missä kierrellä, ja ulkomailta on aina kiva ostaa ruokajuttuja!

      Poista