sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ei sittenkään vuoden parhaimpia kynsiä

Niin monet blogit täyttyvät näin loppu vuodesta vuoden parhaista kynsistä tai lakoista. Itse ajattelin esitellä vuoden parhaat kynnet, kunnes katselin postauksia taakse päin. Ihan hävettää. Joitakin postauksia en edes kehdannut lukea loppuun asti. Ehkä on vain parempi katsoa kehitystä mikä on tapahtunut vuodessa. Alussa en panostanut kuviin kynsistä tai esittelemistä lakoista. Taustat olivat mitä sattuu, ja joissakin kuvissa hyvä että edes erotan lakan värin. :-D
Kyllä sitä on tullut kasvettua tämän harrastuksen kanssa. Vieläkään mikään ei ole niin hyvin, kuin haluaisin, mutta suunta on parempaan. Ihan ensimmäiseksi minun pitäisi rakentaa lightbox ja hankkia kunnon lamppu. Lakkavarastostani olen karsimassa ''turhia'' pois, ja valikoin nykyään vain erittäin mieluisia lakkoja sinne. Alkuhuumassa lakkoja tuli ostettua lähinnä halvan hinnan takia, niin typerää kuin se onkin. Nyt kun miettii, niin olisin saanut muutaman halvan ja turhan lakan hinnalla oikeasti mieluisan lakan.
Voisin oikeastaan tehdä itselleni uuden vuoden lupauksen tämän harrastuksen kanssa. Ei enää epämieluisia lakkoja ja kaikki itselle turhat lakat pois nurkista pyörimästä!
Ja no okei, täytyy myöntää että kyllä sieltä muutamat mieluiset lakkaukset löytyi.






Onko teillä mitään uuden vuoden lupauksia?

14 kommenttia:

  1. Oi nuo tokat lakkaukset on niiiin ihanat; kehaisinkohan niitä jo silloinkin, mutta edelleen ne vaan vinkkaa mulle silmää.. ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan selata siihen postaukseen, ja olithan sä niitä kommentoinut. :-D Ajattelit niiden hävittävän kynsimasennuksen, jos leparti ei sitä tee nii ei mikään!

      Poista
    2. Ha ha, no en väärin muistanut! Nuo on jäänyt hyvin mieleen :)

      Poista
    3. Hyvä muisti sinulla! :) Katkenneesta ja paikatusta kynnestä huolimatta, nämä kyllä ''pelasti'' juhannuksen. :-D

      Poista
  2. Ooh, voisin nuo kaikki koristelut tehdä omille kynsillekin! Niin hienoja kaikki nämä mitkä oot koonnut tähän postaukseen :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita kaikki! Tämä harrastus ja bloggaus on siitä kivaa että kehitystään voi hyvin seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kivasta en tiedä, kun sen verran hävettää vielä nuo vanhat postaukset, mutta ehkä joskus niille osaa jo nauraa. :-D

      Poista
  4. Ooo, miten kivoja kynsiä! :) Se on mukava tunne, kun huomaa kehittyneensä hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jospa tämä tunne tästä mukavaksi pian muuttuu. :-D

      Poista
  5. Tosi ihania lakkauksia :).

    En tehnyt mitään lupauksia, mutta onhan sitä mielessä vähän kaikenlaista.

    Oikein ihanaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Minäkään en kyllä tiedä saako sitä lupauksia pidettyä, sitä asiaa rupeaa liikaa silloin miettimään ja se menee mönkään. :-D
      Ihanaa uutta vuotta sinullekkin! :)

      Poista
  6. Vau, hienoja kynsiä! Ihanimmat nuo leopardit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kummasti tuo lepardi miellyttää omaakin silmää eniten.. ;)

      Poista