tiistai 27. elokuuta 2019

Hääkynnet

Moikka!
Toissaviikonloppuna suvussamme vietettiin taas hääjuhlia. Meillä on kohta oikea juhlaviikko kasassa: kolme hääpäivää peräkkäin lisäksi nimi- ja syntymäpäivä. Pukeuduin tällä kertaa kultaiseen mekkoon ja halusin tehdä kynnet siihen sopivaksi. Viime vuoden tapaan kynsille eksyi Funin Payday, joka teki saman tempun kuin viimeksi - eli muuttui hopeasta kultaiseksi, jopa pronssiseksi. 
Kynsillä:
Opi - Love.Angel.Music.Baby
F.U.N Lacquer - Payday
Essence - Dream on
Colour lock - Glittering gold
+ irtoglitter
+ leimat BP-L052 ja ChG - Passion

Kynsistä tuli pitkästä aikaa tosi mieluiset ja sillä näitä on jaksanut katsellakkin näin pitkään - tänään on menossa peräti 13. päivä.

tiistai 20. elokuuta 2019

Lakkaushaaste: Kuivamarmorointia

Se on kuulkaas elokuun lakkaushaasteen aika. Vastahan nämä haasteet alkoivat!? Tällä kertaa meillä oli aiheena kuivamarmorointi. En erityisemmin ole tämän(kään) tekniikan ystävä, koska tämä vaatii yleensä malttia. Kokeilin kuitenkin ensin tehdä kuviot kynsimatolle, mutta en saanut kuvioita matosta ehjänä irti, joten tein kynnet minulle tutulla tavalla. 5/9 tekemistäni kuivamarmorointikynsistä on tehty tähän tyyliin. Ja tällä on varmasti hyvä jatkaa myöhemminkin.
Kynsillä:
Opi - Live.Love.Carnaval
Opi - I just can't Cope-acabana
Opi - Where did Suzi's man-go?

Muut osallistujat:
Tinkerbell's nail diary 

ps. en tiedä miksi tuo ylempi teksti vaihtoi muotoaan ja kokoaan

tiistai 13. elokuuta 2019

Rammstein

Hallo!
Siis vau. Olin lauantaina Rammsteinin keikalla Tampereella ja oli kyllä upea keikka. Hieman jo rupesin miettimään ensi vuoden Tallinnan keikkaa... 
Keikalle piti tietenkin tehdä kynnet ja tällä kertaa mentiin rock-kynsillä, pienellä glittertwistillä. Tykkään näistä Essencen glitterlakoista kun näiden kauneus ja kimaltelevuus näkyy ilman kummempia valoja ja viritelmiä. En ole vielä(kään) löytänyt uudesta asunnostani sitä täydellistä kuvauspaikkaa, mutta eiköhän se tässä ajan mittaa löydy. Tällä hetkellä olen ottanut kuvani eteisessä, mutta pimeimpänä aikana en usko sen olevan tarpeeksi valoisa ja lisävaloa sinne ei helpolla saa joten täytyy ruveta ideoimaan uutta kuvauspaikkaa. 
Kynsillä:
Essence - Black is back
Essence - Hello holo
Opi - Silver canvas
+ BeautyUk mattapäällyslakka
+ leimat BP - L006 ja Opi - Silver canvas

Hei muuten, mitä mattapäällyslakkaa suosittelette? Käyttämäni BeautyUk:n lakka vetelee viimeisiään ja korkkasinkin testiin RL merkin lakan, mutta se ei toiminut yhtään niin hyvin kuin BeautyUk:n ja minusta tätä kyseistä ei enää saa mistään.
Olitko keikalla?

tiistai 6. elokuuta 2019

Seuraajat päättää

Tämän päiväisissä kynsissä annoin päätösvallan Instagramissa oleville seuraajille. Laitoin IG stoorin puolelle muutaman kysymyksen ja tulokset näette alta.
Eli uusi lakka voitti vanhan, värikäs voitti neutraalin, glitter yms voitti normaalin ja liukuvärjäys sai eniten ääniä. Näiden perusteella päädyin F.U.N lacquerin Valentine's kokoelmaan, jonka lakat ovat minulle uusimpia. Testasin tikulle glittereitä valkoiselle ja mustalle pohjalle ja tällä kertaa musta vei voiton. Lakat peittivät kahdella kerroksella, joten jatkossakin kannattaa käyttää sientä, vaikka tekisi vain yksivärisen pohjan.
Kynsillä:
Essence - Black is back
F.U.N Lacquer - Precious moment
F.U.N Lacquer - Crazy in love
F.U.N Lacquer - BFF

Kiitos seuraajille, hyvin valittu!