Näytetään tekstit, joissa on tunniste isadora. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isadora. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

#ablecs15 Week 7: Pastels

Jostain kumman syystä kiinnostus kynsiin on nyt aikalailla nollassa. Jopa lakkaostokset ovat vähentyneet hurjasti (tosin tähän veikkaan syyksi postien nousua, jolloin harkitsen ostoksiani enemmän). Toisaalta epäilen yli viikon jatkuneiden huonojen yöunien verottavan myös kiinnostustani. Joka tapauksessa en juuri nyt jaksa/kerkeä panostaa kynsiin haluamallani tavalla ja tästä syystä näette blogissa lähinnä haastepostauksia.
Ja nyt alkaakin jo haasteen seitsemäs viikko! Aiheena olivat pastellit tai eniten käytetty lakka. Molempia ajatuksia pyörittelin mielessäni, mutta tartuin sitten pastelliin. Kuvittelin omistavani enemmän pastellilakkoja, mutta hämmästyin niiden vähyydestä. Ainoat kunnon pastellit olivat kolme Isadoran hiekkalakkaa, jotka päätyivät kynsillekkin. Tein (yritin tehdä) hiekkalakoilla kuivamarmoroinnin, mutta nämä olivat niin liruja, että sekoittuivat kynsillä sekamelskaksi. Lopputulos ei oles sitä mitä hain, mutta olen jopa tyytyväisempi tähän tulokseen kuin aikomaani. :-D Koristeluissa päädyin mahdollisimman vähän peittävään leimaan, joka sopii minusta todella hyvin hiekkojen päälle.
Kynsillä:
Isadora - Lemon soda
Isadora - Cotton candy
Isadora - Bon bon
+ leimat Pueen 77 ja dashican musta

Toivottavasti teitä ei ärsytä nähdä pelkkiä haastekynsiä blogissa. Ensi viikolla ''luovun'' varaäidin hommista, joten saan nukkua paremmin ja kynsillekkin jää enemmän aikaa. :) (kyseessä siis koiran varaäiti!)
Miten teillä menee kynsien kanssa?

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

300. postaus

Blogi on ollut nyt pystyssä reilut 2 vuotta ja nyt on tullut täyteen 300 postausta. Ensimmäisessä postauksessa kerroin blogiin tulevan postauksia sisustamisesta yms, mutta kuten olette huomanneet täällä ei puhuta semmoisista sanaakaan. :-D Olen siis keskittynyt nimenomaan kynsiin ja lakkoihin. Jos joskus villiksi heittäydyn postaan tänne ruokaohjeita ja valokuvia. Mistä päästäänkin siihen, että blogini suosituin postaus ikinä on pätkisjuustokakku-ohje, kiitos tästä. :-D
Oli tällä postauksella tarkoituksensakkin nimittäin ostospostaus. Saalis on kertynyt minulle noin marraskuun puolivälistä lähtien.
Nämä Isadoran hiekat ostin Mimosalta. Vihdoin minulla on hopeahiekkalakka!
 Tilasin myös Pueenin uuden laatta setin: Buffet leisure. Pidän tästä setistä jopa hieman enemmän kuin Stamping buffetista.
 Llarowelta tilattiin Ninianen kanssa lakkoja. Edellisessä postauksessa esittelinkin jo F.U.N lacquerit: Secret ja Million dollar dream. Näiden kaveriksi otin myös ensimmäisen Dance Legendin: Holo top-coatin, nyt kaikista lakoistani voi tulla holoja! Kikolle tehtiin myös kimppatilaus. Sieltä hommasin vain yhden lakan: 492 Pearly red. Lisäksi hommasin siveltimien puhdistusaineen ja huulipunakynän. Ostin myös muutaman joululahjan, mutta niitä en täällä esittele, ainakaan vielä. ;)
 Kattokaa nyt tätä kimallusta!
 Ninianen kanssa tehtiin tosiaan vielä Cecarsille kimppatilaus, josta minulle mukaan pääsi iso laattakansio, 2 konadin leimauslakkaa: Pinky red ja Brown ja Spring06 leimauslaatta, joka puuttuu kuvasta.
Tämmöisiä ostoksia tällä kertaa, ensi kerralla mukana on lisää leimauslaattoja ja Essencejä, kunhan ne vain saapuisivat minulle.
Oliko tuotteissa tuttuja?