Näytetään tekstit, joissa on tunniste colour lock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste colour lock. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. elokuuta 2019

Hääkynnet

Moikka!
Toissaviikonloppuna suvussamme vietettiin taas hääjuhlia. Meillä on kohta oikea juhlaviikko kasassa: kolme hääpäivää peräkkäin lisäksi nimi- ja syntymäpäivä. Pukeuduin tällä kertaa kultaiseen mekkoon ja halusin tehdä kynnet siihen sopivaksi. Viime vuoden tapaan kynsille eksyi Funin Payday, joka teki saman tempun kuin viimeksi - eli muuttui hopeasta kultaiseksi, jopa pronssiseksi. 
Kynsillä:
Opi - Love.Angel.Music.Baby
F.U.N Lacquer - Payday
Essence - Dream on
Colour lock - Glittering gold
+ irtoglitter
+ leimat BP-L052 ja ChG - Passion

Kynsistä tuli pitkästä aikaa tosi mieluiset ja sillä näitä on jaksanut katsellakkin näin pitkään - tänään on menossa peräti 13. päivä.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Olipa kerran ysäribileet

Otsikko kertoo kaiken oleellisen, ysäribileet oli tulossa ja sinne piti kynnet väkertää. Halusin jotain kirkasta ja kimaltavaa, kuten tavallisesti. Tämän seurauksena kynsille päätyi Colorclubin Not-so mellow yellow ja iso kasa erilaisia hopeisia glittereitä. Kynnet pysyivät hyvinä yllättävän kauan, joskus kun neonlakkojen kanssa joutuu useamman kerroksen laittamaan lakkaa, niin kynnet eivät montaa aamua näe.
Kynsillä:
Essence - Wild white ways
CC - Not-so mellow yellow
Essence - Crashed the party?!
Kiko - 657 Silver
Golden rose JJ - 122
Colour lock - Sparkling Silver
Ilta alkoi sillä, että etuhampaassani ollut paikka irtosi, mutta en antanut sen haitata menoa. Bileet oli muuten oikein onnistuneet ja kynnet hohtivat hienosti uv-valossa kilpaa valotikkujen kanssa. :-D
Ysärit yay or nou?

maanantai 28. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa siveltimen varressa

Voitin syksyllä Tinkersbell's nail diary -blogista ison kasan lakkoja, ja paketin saatuani halusin heti kokeilla jotain ''uutuus'' lakkaa. Ostin itselleni syys(/kevät)takin, joka sattui olemaan ihan voittamani Opi Yucatán if u want:n värinen, joten päädyin sitten siihen. Koristelut tein pitkästä aikaa siveltimillä. Ja tätä hauskuutta pitäis vissiin harjotella vähän useammin, sen verran kieroja viivoja sain aikaseksi. :-D Ihan joka kynteen en kehdannut viivoja piirrellä vaan tein simppelit glitterliut muihin kynsiin.
Kynsillä:
Opi - Yucatán if u want
ChG - Passion
Essence - Black is back
Colour lock - Glittering gold

En ole vielä(kään) rakentanut itselleni kuvauspaikkaa, joten kuvausolosuhteet ovat olleet mitä ovat. Tästä syystä kuvat ovat hieman epätarkkoja ja heilahtaneita. Kameran näytössä ne toki näyttävät ihan hyville, mutta koneella totuus on toinen. Pakko se kuvauspaikka on kuitenkin tällä viikolla viritellä, koska täällä ei päivänvaloa ole liiaksi tarjolla.
Onko teillä joku lakka sävysävyyn jonkun tavaran/vaatteen kanssa?

torstai 3. marraskuuta 2016

Kiko - Laser 433

Tällä kertaa vuorossa kynnet, joissa halusin testata Kikon 433 Gothic purplea, joka kuuluu Laser kokoelmaan. Gothic purple on voimakas duochrome, joka vaihtaa väriä violetista vihreään. Lakka peittäisi hyvin yksistäänkin, mutta lakkasin testimielessä alle Essencen Black is back mustan. Yhdistelmä toimi kivasti, mutta kaipasin hieman glitteriä, joten laitoin kerroksen Colour lockin Glittering goldia ja kynnet olivat valmiit.
Kynsillä:
Essence - Black is back
Kiko - 433 Gothic purple
Colour lock - Glittering gold


En erityisemmin tykkää violetista tai tummista lakoista ylipäänsä, mutta joku tässä lakassa viehättää. Muistan useamman kerrankin pysähtyneeni kääntelemään kättäni, jotta näin lakan useammassa sävyssä. :-D
Iskeekö duochromet?

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Dance Legend Termotrio 1

Koomailut on vihdoin takana, mutta kiire jatkuu eli taas oli pikakynsien vuoro. Minulla oli vielä testaamatta Dance Legendin Termotrio 1, joten se pääsi kynsille. Trio peitti kahdella helpolla kerroksella ja kun pikakynsistä oli puhe laitoin päälle vain kerroksen Colour Lockin Sparkling silveria. Kuten yleensä thermolakkojen kanssa kuvaaminen oli tämänkin kanssa yhtä taistelua. Asiaa ei tietenkään helpottanut tieto, että lakassa on kolmea eri sävyä/väriä.
Kynsillä:
Dance Legend - Termotrio 1 (2x)
Colour Lock - Sparkling silver





Kuten kuvista näkyy sävyjä/värejä oli enemmänkin kuin kolme, mutta minusta se vain tekee tästä lakasta mielenkiintoisemman.
Mitä mieltä olet thermolakoista?

tiistai 19. toukokuuta 2015

#ablecs15 Week 15: Keeping it simple

Teen nykyään usein yksinkertaisia kynsiä, mutta kun haaste tulee vastaan pää lyö tyhjää. Mikä on yksinkertaista? Päädyin glitterholokuorrutukseen muutamalla strassilla. Varmasti täällä on nähty paljon yksinkertaisimpiakin kynsiä ja tässä kohtaa syytän haastetta (ja omia ideoitani). Aina kun pitäisi keksiä oikeasti jotain fiksua ja hieman normaalista poikkeavaa ideoita ei tule, mutta kun pitäisi olla mahdollisimman simppelit kynnet niihin tulee vaikka mitä. Muilla samaa ''ongelmaa''?
Kynsillä:
Opi - Fly (3x)
Colour lock - Sparkling silver
+ strassit saatu Bornprettystoresta


Yllättävän kiva tuo ikivanha Colour lockin lakka! Koska en omista kuuluisaa Fairydustia, käytän tätä sen korvikkeena. 
Huomenna tämä tyttö suntaa nokkansa kohti etelän lämpöä, joten palaillaan ensi viikolla asiaan! Ajastan tähän välille pari postausta, mutta kommentteihin vastaan luultavammin vasta kotimaasta. :)

Onko teillä jokin ihana ikivanha lakka laatikossa?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kultainen skittlette

Pitkästä aikaa jaksoin värkätä kynnet ilman haastetta. Halusin tehdä skittletten, koska siinä saa mukavasti käytettyä useampaa lakkaa. Jostain syystä tällä kertaa minulla oli vaikeuksia keksiä miten skittletten tekisin. :-D Näin ei ole käynyt aiemmin! Sain valittua väriksi kultaisen ja tehosteeksi lisäsin mustan leiman. Minusta kynsistä tuli tyylikkäät mutta neutraalit. Nämä kuitenkin voisivat sopia esimerkiksi pikkujoulukynsiksi. :) Täytyy muuten antaa älyttömät plussat tuolle ihanalle Kikolle, levittyi helposti ja peitti 2-3 kerroksella, aivan ihana!
Kynsillä:
Kiko - 479 Pearly golden sesame (pikkurilli ja etusormi)
Zoya - Tomoko (nimetön ja peukku)
Colour lock - Glittering gold (keskisormi)
+ leimat Infinity 90 ja dashican musta
+ kultaiset pallurat


Harmittaa etten saanut kuvattua näitä auringon valossa, koska tuo Glittering gold on täynnä ihania holohippusia!
Miten teillä menee?

maanantai 29. syyskuuta 2014

#ablecaw14 Week 3: The heart of autumn

Tähän haasteeseen minulla tuli heti idea; ranskalainen manikyyri uusilla Essencen Hello Autumn-lakoilla omaan tapaani. Ostin kyseisestä kokoelmasta 3 lakkaa, jotka kaikki ovat thermolakkoja. Thermoefektiä en saanut kuvattua, mutta voin sanoa ettei se edes kovin voimakas ole. Yllättäen nudessa (Keep calm & Go for a walk) se näkyi parhaiten. Lakoilla sai kuitenkin tehtyä kivan ruskarankiksen, harmi vain etten saanut kuvattua kynsiä hyvin. Luonnossa nämä ovat paljon nätimmät, eikä minun ns. paljas kynsi ole noin punainen. :-D
Kynsillä:
Essence - Charlie seen green (vihreä)
Essence - Keep calm & Go for a walk (nude)
Essence - Beauti-fall red (punainen)
Colour lock - Sparkling gold
Tässä uutuuslakat sekä Dashican kimppatilauksessa tilaamani laatat + musta leimauslakka.

Miten on viikko lähtenyt käyntiin?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

#ablecaw14 Week 1: Nude

Katjamaria, Annie ja Mirka loivat uuden haasteen vastapainoksi 31day-haasteelle. Ideana on lakata kaksi kertaa viikossa ennalta määrättyjen teemojen mukaan.
 Olin sopivasti lakannut kynteni nudella juuri ennen haasteen julkaisua, ihan kuin oisin aavistanut tulevaa. :-D Kynsille pääsi Golden rosen Summer 2014 kokoelmasta 71, joka peitti kahdella kerroksella, ja oli tavattoman helppo levittää siististi.
 Kotoa löysin erään vanhan lakan, joka toimii vieläkin moitteetta vaikka ikää on varmasti lähemmäs 10 vuotta (ellei enemmänkin). Lakka on Colour lockin Glittering gold, joka on ihana! Kotoa löytyi myös saman valmistajan hopeaversio.
Kynsillä:
Golden rose - 71
Colour lock - Glittering gold

Osaako joku sanoa tälle lakalle dupea?