torstai 2. tammikuuta 2014

Hololla on hyvä aloittaa vuosi

Niin se sitten taas kävi, että vuosi tuli ja meni. Tuntuu jotenkin, että nykyään vuodet kuluvat niin nopeasti että en edes pysy niiden perässä. :-D Joulu meni jo ajat sitten, mutta haluan kuitenkin esitellä teille muutaman joululahjani, koska ne kuitenkin liittyvät blogiin olennaisesti. Sain siis kaksi Essietä ja Lorealin lakan. Viime kuopion miitissä sain Essien Lovie dovien, jonka haukuin silloin suohon. Nämä pääsivät heti varpaiden kynsille, ja laatu oli kyllä ihan toista luokkaa Lovie dovien kanssa, onneksi. :)
Essiet: Chinchilly ja Mint candy apple Loreal: Sequin explosion
Sitten niihin uuden vuoden kynsiin. Kauan mietin mitä haluan kynsille. Saisi olla jotain näyttävää, mutta en mitään pinkkiä tai neonia kynsille tällä kertaa halunnut. Päädyttiin holoon avustajan kanssa. (Kyllä, piti ihan avustajaa käyttää että lakka saatiin valittua. :-D) Pelkkä holo olisi kyllä ollut jo tarpeeksi, mutta päätin leimata kynsille vielä ilotulitteita, mutta leimasin ne ei-niin-peittävällä lakalla, jotta holo olisi kuitenkin eniten esillä.
Kynsillä:
Perfect holo - H2 (3x)
+ leimat BM-02 ja Essence - Dark night starlight
Lopuksi vielä muutama kuva, mitä sain napattua kaupungin ilotulituksesta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti