maanantai 27. tammikuuta 2014

Ensimmäiset indiet

Tässä vaiheessa monella kynsiharrastajalla, harrastus on ''lähtenyt lapasesta''. Indielakkojen maailma on niin erilainen, verrattuna markettilakkojen maailmaan. Itse ajattelin pysyväni erossa niistä, koska ne maksavat paljon, niitä on suhteellisen vaikea saada (ainakin itseään miellyttäviä) ja osa niistä on jopa ollut liian erikoisia. Kuun alussa erehdyin kuitenkin tekemään Ninianen kanssa kimppatilauksen (suomalaisille) uuteen indiekauppaan. Lakathan oli totta kai alennuksessa, jolloin ne eivät maksaneet paljoakaan esim: China glazea enempää. Me happy, tili ei. :-D Lakat tulivat hieman reilussa viikossa. Minulle sieltä päätyi The Dog Ate My Homework (vas.) ja Bathtub Time Machine (oik.). Näitä voi kuvailla glittermonstereiksi tai sekametelisopiksi, kumpikin kuvaa lakkoja todella hyvin.
Halusin heti kokeilla TGAMH(mikä sanahirviö) kynsille. Päädyin tekemään erikoisen liukuvärjäyksen ja TGAMH päälle. Viihdyin kynsissä hyvin 4 päivää,  pidempäänkin niitä olisin katsellut, mutta siivoaminen vei inhottavasti lakkaa pois. :(
Kynsillä:
HM - Lollipop Lullaby (violetti/sininen)
GR Rich color - 36
Loaded Lacquer - The Dog Ate My Homework
Omistatteko Indielakkoja? Entä mitä mieltä olette ''lightboxissani'' otetuista kuvista?

4 kommenttia:

  1. Lakkaukset on söpöt, tulee mieleen Sonnelassakin joskus olleet tuonsävyiset liukuvärit joiden päällä indieglitterlakkaa.

    Näyttäisi, että heijastuksenestoa ei ole, eli jtn valkoista kangasta/silkkipaperia valon ja kuvattavan kohtene välissä. Lightboxin ideana kuitenkin on myös heijastusten minimointi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Muistelinkin, että jostakin tämä väriyhdistelmä oli tuttu! :-D
      Itseasiassa mun lightbox on paperipussi, ja sen läpi heijastan valon, mutta huomaan nyt itsekkin että ei se tarpeeksi heijastusta estä, pitänee hieman tuunailla sitä pussia. :)

      Poista
  2. Ihanat kynnet! <3
    Mie en omista (vielä) yhtään Indielakkaa, olen koittanut pysyä pois siltä maaperältä xD Se vois muuten lähtee ihan totaalisesti lapasesta :D Mutta näyttää kyllä noi lakat ihanilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3
      Minäkin pitkään välttelin indielakkoja, juurikin tämän lapas-efektin välttämiseksi. :-D Jospa tämä kuitenkin pysyy hallinnassa...

      Poista