maanantai 2. joulukuuta 2013

Luukku 2. Joulukortit

''Joulukortit ovat alun perin Englannista: ensimmäistä tunnettua korttia painettiin Lontoossa vuonna 1843 1000 kappaletta. Varhaisimmat Suomeen tulleet kortit olivat saksalaisia ja ruotsalaisia. Vanhin Suomessa lähetetty joulukortti tunnetaan vuodelta 1871. Suomessa joulukorttien lähettäminen yleistyi merkittävästi1920-luvulla. Ensin korttien lähettely oli varakkaiden ja kaupunkilaisten tapa, myöhemmin myös maaseudun asukkaat ja työväestö alkoivat lähetellä kortteja.''
Joulukortit. Joillekkin ne ovat jokavuotinen juttu. Ne pitää tehdä joko itse tai sitten ostaa. Joulukortit ovat sinällään aika erikoinen tapa. Nykypäivänä, kun ihmisiin ei tule pidettyä yhteyttä niin paljon kuin aiemmin eikä kuulumisia vaihdeta välttämättä moniin vuosiin, joulukortit tulee silti lähetettyä joka vuosi. Osa voi ottaa stressiä siitä, että on saanut kortin joltakin hiljaisemmalta tutulta, mutta itse ei ole lähettänyt hänelle korttia. Minusta joulukortit ovat kivoja yllätyksiä. Aina saa miettiä keltä nyt on saanut kortin, kun sellainen on luukusta tipahtanut. :) Itse olen tehnyt joulukortit silloin kun on ollut aikaa. Tänä vuonna valitettavasti pitää mennä valmiilla korteilla. Jos olen kortit tehnyt itse, olen miettinyt vastaanottajaa ja soveltanut kortin hänen näköisekseen. Tässä yksi esimerkki tekemästäni kortista. :-D
Jos minulla olisi ollut aikaa tehdä itse kortit, olisivat ne saattaneet olla tälläisiä. (Kuvat on napattu törkeästi weheartista ja googlesta)


Teettekö kortit itse vai ostatteko valmiit?

4 kommenttia:

  1. Mä en oo vielä koskaan itse lähettänyt joulukortteja, kun oon muuttanut pois kotoa. Mutta tänä vuonna aion lähettää muutamalle ystävälle ja sukulaiselle valmiit kortit. Mun taidot ei riitä askartelemaan tuommoisia söpöläiskortteja, mitkä oot ottanut tuohon esimerkkeihin :) Ehkä ne pitäisi jo kesällä tehdä valmiiksi, niin ei tulisi näin joulun alla mitään paniikkeja :)
    Postiluukusta tipahtanut kortti on paaljon mukavampi kuin tekstiviestillä saatu joulutervehdys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskin kätevä ostaa kesäaleista joulukorttitarpeet ja tehä ne sillon valmiiks! Tosin silloin on kyllä harvemmin kiinnostusta joulujutuille. :-D
      Ja ihan totta, minäkin katson mielummin korttia kädessä kuin tekstiviestiä puhelimessa. :)

      Poista
  2. Ostan yleensä valmiit kortit, kun ei tuota taitoa hirveemmin riitä ite väkertää. Saati kärsivällisyyttä. :D Aika harvalle tulee lähetettyä ihan kortti, vaikka ne on niin paljon mukavempia kuin tekstarit tai sähköpostit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siihen aina taitoa tarvi, jotain jos on saanut itse aikaiseksi! :) Nykyään on liian kiire joka paikkaan, eikä jää aikaa askarrella mitään. :( Ehkä siksi olen jaksanut aiemmin tehdä kortit, koska niitä on tarvinnut lähettää alle 10. :-D

      Poista