lauantai 1. joulukuuta 2018

Luukku 1: Jouluinen lakkauskilpailu

 Heippa! Tänä vuonna blogissa nähdään pitkästä aikaa joulukalenteri. Joulukalenteri on ollut täällä ensimmäisen kerran vuonna 2013. Joka aamu tulee postaus jonka jaan sitten tuttuun tapaan instagramin puolelle ja lisäksi instagramin tarinassa voi vilahtaa aiheeseen liittyviä juttuja - joten jos et jo seuraa blogin instaa, nyt kannattaa @nailstophotos. :)


Ensimmäisestä luukusta paljastuu kynsienlakkauskilpailu.
Teema: Jouluiset glitteröverit
Osallistumisaika: 1.-26.12 klo 20.00 asti, jotta kaikki varmasti ehtivät osallistua
Ota kuva kynsistä niin, että kuvassa näkyy teksti #nailstophotos, teksti voi olla kirjoitettu esimerkiksi lapulle tai käteen. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen ntp.blogspot@gmail.com tai voit laittaa kuvan myös instagram directillä
Huom. Palkinto postitetaan vain Suomeen

Julkaisen kaikki lakkaukset täällä ja instagram tarinassa, jonka jälkeen ihmiset saavat äänestää voittajaa. Lisäksi käytän voittajan valinnassa samaa puolueetonta raatia kuin viimeksi (työkavereitani) ja pisteytän myös itse lakkaukset järjestykseen, joten voittaja ratkeaa näiden kolmen ''tavan'' yhteenlasketuista äänistä.
Palkinto selviää voittajan julkaisun yhteydessä, mutta voin jo nyt sanoa että kaikkea kivaa on luvassa. :) Myös kakkoseksi tullut saattaa saada yllätyksen. ;)



10 kommenttia:

  1. Oi kun jännää! En ookaan vähään aikaan nähnyt lakkauskilpailuja. Saa nähdä, jos jotain keksis.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Lakkasin kynnet, unohdin ottaa kuvan lapun kanssa ja myöhästyin deadlinesta 😭 ei oo todellista.

      Poista
  3. Voisin osallistuakin, mutta en varmaan osais lähettää sitä kuvaa sulle. Mulla kun ei edes ole koko instaa😂

    Ps. Oon aika vasta liittyny lukiaksi, mutta ensi silmäyksellä tää blogi vaikuttaa tosi kivalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos ja tervetuloa seuraamaan blogia! :) Ja totta kai osallistut, kuvan pystyy laittamaan myös sähköpostiin! ntp.blogspot@gmail.com

      Poista