sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

#ablecs15 Week 9: Mint & Pink

Jätin tämän haasteen ihan tarkoituksella toiseksi tällä viikolla, että olisin kerennyt panostaa haasteeseen kunnolla. Kuten varmaan olette huomanneet mintun ja varsinkin pinkin olevan todella lähellä sydäntäni (kynsiäni). Varasin lakkauksen tekoon kunnolla aikaa, joka oli iso virhe. Onnistuin tekemään NELJÄ kertaa pilalle menneet toteutukset ennen kuin sain hyppiä onnistumisen riemusta. Ensin ideana oli tehdä liukuvärjäysranskikset (1), mutta se tökkäsi sienen epätoimivuuteen. Tämän jälkeen yritin tehdä kynsiin söpöjä rusetteja (2), jotka vaihtui lennosta viivoihin (3) ja siitä sitten poistoon. Tässä vaiheessa olin jo ihan varma, ettei mikään voi mennä enää vikaan ja yritin water spotted-tekniikkaa (4). Tai ei sitä voi edes yritykseksi sanoa, koska mikään aine täällä kämpässä ei saanut reikiä aikaiseksi lakkaan. Luojan kiitos tämän jälkeen tuli mieleen testata Distressed - kynsiä. Ja näiden jälkeen hypinkin jo riemuissani, onneksi.
Kynsillä:
Kiko - 389 Mint milk
Kiko - 311 Electric pink

Ja olen edelleen sitä mieltä, että jos haluaa tehdä onnistuneita kynsiä väliin on _pakko_ tehdä muutamat totaaliset epäonnistumiset. Tämä harrastus pakottaa luomaan itseensä viha-rakkaus-suhteen.
Oletteko samaa mieltä onnistumisen-epäonnistumisen tasapainosta?

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kerrankin uudelleen yrittäminen kannatti... :-D

      Poista
  2. Oi miten hienot, tässä lakkauksessa on pinkin ja mintun taivaallinen liitto suorastaan! Kyllä kannatti vääntää kärsivällisesti vielä ne viidennet kynnet :).

    Mitä tulee onnistumisen ja epäonnistumisen suhteeseen, niin olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. En ollenkaan usko että kukaan voi tehdä putkeen pelkästään onnistuneita kynsiä. Epäonnistumisia siis tulee väkisinkin enemmän tai vähemmän ja ne on kai välttämättömiä oppimisen kannalta. Tai silleen mä ainakin uskottelen itselleni niinä hetkinä kun tekis mieli heittää lakkapullot seinään ja antaa periksi :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän!
      Juuri samalla tavalla minäkin itselleni uskottelen! Onneksi vielä ei yksikään pullo ole lentänyt seinään tai ikkunasta pihalle... :-D Tämän harrastuksen kohdalla se kärsivällisyys ei ole aina niin helppoa.

      Poista
  3. Kyllä olen samaa mieltä! :D
    Nää on tosi kauniit lakkaukset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että muillakin menee välillä hermot (enemmän tai vähemmän)! :-D
      Kiitos ♥

      Poista
  4. Itse asiassa joo, ehkä ton balanssin onnistumisten ja epäonnistumisten välillä täytyy olla olemassa. Mäkään en yleensä dallaa mitään keskipolkua lopputuloksissani, vaan joko on mennyt hyvin tai huonosti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä! Välillä ois kyllä kiva mennä sitä kultaista keskitietä, mutta vielä tällä hetkellä harrastus menee tasolla up -- down -- up... :-D

      Poista