keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Persikkajuustokakku

Jos ette ole vielä huomanneet, niin pidän leipomisesta ja minua harmittaa, ettei minulla ole aikaa/tarvetta leipoa usein. Usein nimittäin käy niin, että saan syödä yksin leipomukseni ja se ei pidemmän päälle ole hyvä juttu. Juhannuksena tiesin syöjiä olevan enemmän, joten sain taas leivontainspiraation. Alunperin minun oli tarkoitus leipoa lehdessä näkemäni vaniljajuustokakku, mutta ohjetta tarkemmin selattuani ainoa yhdistävä tekijä kyseiseen kakkuun omassani oli vaniljatuorejuusto nim. mitenniinsovellanaina? :-D
Pohja:
n. 175g keksejä (itse käytin x-tra digestivejä)
75g voita
Täyte:
2dl vispikermaa
200g vaniljatuorejuustoa
Säilykepersikkapurkki iso tai pieni (riippuu miten paljon persikkaa kakkuun haluaa ja haluaako samalla syödä persikkaa :-D)
1tl vaniljasokeria/vanilliinisokeria
3 liivatetta
n. 2rkl kuumaa/lämmintä vettä

1. Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita. Levitä voikeksiseos irtopohjavuoan pohjalle, jonne on pingotettu leivinpaperi. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan.
2. Vispaa vispikerma ja mausta se vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon tuorejuusto.
3. Pilko persikat haluamasi kokoisiksi paloiksi
4. Liota liivatteita pari minuuttia kylmässä vedessä, jonka jälkeen liota ne n.2rkl kuumaa vettä
5. Sotke liivate hyvin kermatuorejuustoseokseen ja lopuksi lisää persikat
6. Kaada täyte pohjan päälle ja anna kakun olla jääkaapissa yön yli, jotta maku paranee. Vuokan päälle kannattaa laittaa elmukelmua tai foliota, jottei jääkaapista tartu mitään makua kakkuun.

ps. oli muuten tosi ärsyttävää kun blogger ei toiminut normaalisti!

16 kommenttia:

  1. Minkä kokoseen vuokaan teit tän? :p Näyttäis nimittäin aika herkulliselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan käydä mittaamassa vuoka; 24cm näytti olevan. :) Ihan hyvin kyllä vois tehä vähän pienempäänkin niin sais korkeamman. Oli hyvää ja kakku katosikin nopesti!

      Poista
  2. Oi nami. <3 Vois kokeilla joskus. :)

    VastaaPoista
  3. Oh onpa herkullisen näköinen! :p mäkin rakastan leipomista mutta aika usein saan itse syödä leipomukseni, meidän taloudessa kun ei paljon makeaa syödä. Paitsi minä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua se olikin! On tässä yksi hyvä puoli, saa itse nauttia herkuista eikä tarvi tapella. :-D

      Poista
  4. Oi, näyttääpäs hyvältä! :) Mä tein just ukolle synttärikakuksi Baileys-juustokakun, mutta kun Baileysia ei ollut niin käytin jotain hasselpähkinäkermalikööriä ;) Hyvin toimi sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää olikin! :) Hyvin varmasti toiminut tuo sinun soveltaminen. Eihän niitä uusia reseptejä muuten synny! :-D

      Poista
  5. Onpa muuten pikkasen herkullisen näköistä kakkua! Namskis! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaaa kokeilla tehdä, on nimittäin oikeastikkin hyvää! :)

      Poista
  6. Onpa muuten pikkasen herkullisen näköistä kakkua! Namskis! :P

    VastaaPoista
  7. Nams! Juustokakut on mun lemppareita! :3

    VastaaPoista