maanantai 7. joulukuuta 2015

Sinisenruskeaa mystiikalla

(Otsikko oikea taidonnäyte, jepjep)
Näiden kynsien taustalla oli epäonnistunut yritys näyttää teille kuinka testiin saamani stampperi toimii, mutta juuri sillä hetkellä se lopetti toimintansa, joten otinkin testiin Bornprettystoren ''Peel offin'' toisin sanoen nestemäisen lateksin. Lateksia oli helppo levittää pullon siveltimellä ja se kuivui yllättävän nopeasti iholle. Ajattelin laittaa lateksin heti melkein pahimpaan testiin (vesimarmorointi olisi pahin) eli liukuvärjäykseen. Liukuvärjäyksen jälkeen nappasin lateksista pinseteillä kiinni ja oletin, että se lähtisi nätisti isona yhtenäisenä palasena pois, muttei se lähtenyt. Sain kuitenkin nypittyä palaset pois iholta suhteellisen helposti. En tiedä sitten olisiko lateksin pitänyt antaa kuivua hieman enemmän, koska nyt tuli semmoinen olo, että märkä lakka teki siitä huonosti poistuvaa, mutta tätä täytyy kokeilla myöhemmin uudestaan. Joka tapauksessa siistimistyö jäi (tai olisi jäänyt jos olisin antanut lateksin olla paikoillaan vielä leimauksen ajan) huomattavasti vähemmälle kuin normaalisti, kiitos siitä!
Kynsillä:
Essence - Caramel brownie
Essence - Galactic glam
+ leimat Geek05 ja China Glaze - Passion


Aion käyttää tuotetta jatkossakin, kunhan muistaisin sen olemassa olon. Jostain kumman syystä tuntuu työläämmälle levittää ensin lateksia ja aloittaa vasta sitten lakkailut, vaikka tosiassa se nopeuttaisi hommaa toisesta päästä todella paljon.
Käytättekö te nestemäistä lateksia apuna?

12 kommenttia:

  1. Vähän samaa vikaa itselläkin :) Lateksia olisi kyllä mitä laittaa kynsinauhojen suojaksi, mutta kun se muka on niin työlästä :D Mutta varsinkin liukuvärjäyksessä todellakin olisi paikalleen vaan jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä etten ole ainoa joka kokee tämän "ongelmana"! :-D

      Poista
  2. Oi miten ihanat värit ja kaunis lakkaus muutenki!

    VastaaPoista
  3. Ihana väriyhdistelmä, Caramel Brownie on yksi mun lemppareista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Caramel Brownie on mun lemppariruskea, muita ruskeita en oikein osaa kynsillä pitää. :)

      Poista
  4. Onpas tosi hyvä väriyhdistelmä tässä lakkauksessa, upeat kynnet!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivääni! (: