torstai 26. marraskuuta 2015

Make Up Store: Duo Contouring

Miitissä saimme pienen oppitunnin korostusvärien käytöstä. Käytetty tuote oli Duo Contouring, jota löytyy kolmessa eri sävyssä. Meistä jokainen sai tämän light sävyssä. Joka paletissa on sama valkoinen, mutta ruskean sävy vaihtuu. Nämä ovat voidemaisia, joten ne ovat helppoja levittää ja häivyttää kasvoille esim. siveltimellä.

Saimme oppitunnilla käteemme paperilaput, jos halusimme kirjoittaa muistiinpanoja ylös. Muokkasin hieman muistiinpanoani, jotta siitä näkee selkeästi mihin kumpikin sävy kuuluu. Eli vaaleaa korostamaan korkeita kohtia kasvoissa ja tummempaa luomaan syvyyttä ja korostamaan lisää korkeimpia kohtia. Tuotetta käytetään levittäen ensin selkeät kohdat kasvoille, jonka jälkeen alueita häivytetään oman maun mukaan huomaamattomimmiksi. Yleisesti ottaen häivytyssuunnalla ei ollut niin väliä, mutta poskipään alta kannatti häivyttää ylöspäin ja nenän vierestä alaspäin. Korostuksia ei kannata häivyttää liikaa, koska vasta tämän päälle levitetään meikkivoide, joka tietenkin peittää korostuksiakin. 
En ole koskaan perehtynyt korostuksen saloihin, mutta tästä on varmasti hyötyä, kun tämän avulla saa myös hieman muunneltua ulkonäköä. Nyt vaan pitää opetella vielä käytännössä tämän käyttö! :)
Onko korostus sinulle tuttua?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla nyt jokaisessa Make Up Storessa marraskuun ajan tarjouksessa 20e! :)

      Poista
  2. Mä rakastan varjostuksia ja korostuksia kasvoilla. Tänä kesänä kokeilin ekaa kertaa bakingiä ja strobingia oon koukussa. Tämä tuote vaikuttaa mielenkiintoiselta, koska tässä on tuo valkoinen mukana. Olisi kiva testata miten sujuu tällaisen tuotteen laitto voidemaisena. Kiva vinkki :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli ihan pakko googlettaa, että mitä nämä kaks edes on! :'-D Näin pihalla olen tämän asian suhteen.
      Sinun pitää mennä kokeilemaan tuotettta liikkeeseen, tämä voidemaisuus on kyllä ihan toimivaa!

      Poista
  3. Ihan kamalia tämmöiset :'D Mie olen vaan sen kuvia varten avannut, en muuta. Pitäisi joku sivellinkin löytää, että onnistuisi häivyttely (se MUSin on hieman hintava)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tätä ole vielä naamaan uskaltanut kokeilla, mutta pitäisi joku päivä koittaa. :-D Epäilen et sormet vois toimia tän kans hätätilanteessa ja miten ois semmonen beautyblender?

      Poista