tiistai 20. marraskuuta 2012

Lakattomat kynnet

Sain Sonnelta haasteen ottaa kynsistä kuva ilman lakkoja, hoitoja ja muokkauksia. Itse en yleensäkkään muokkaa kuviani, mutta päätin silti ottaa kuvan ilman lakkaa ja kuten viime postauksesta kävi ilmi, minulla ei ole lakkaa pariin viikkoon ollutkaan.

Kuten huomaatte, etusormen ja peukalon kynnet ovat todella lyhyet. Samanlainen on myös oikean käden etusormen kynsi. Lisäksi 3 kynttäni ( molemmat etusormet ja oikea keskisormi) ovat pahasti liuskottuneet. Kuvasta sitä ei kauheasti huomaa, mutta ainakin 0,5 cm niistä on irronnut päällimmäistä kerrosta. En sitten tiedä miksi aina juuri näille kynsille käy näin, muissa kynsissä vastaavaa ei ole, tai jos on niin todella harvoin. 

Näyttää näissä lisäksi olevan merkkiä jostain puutoksesta ( vasen nimetön ), mistä lie tullut. Vasemman keskisormen kynnen alle on myös tökännyt joku, kun tuo valkoinen on ns. irronnut ihosta nimettömän puoleisesta reunasta. Silti olen tyytyväinen kynsiini myös ilman lakkaa, koska ne eivät värjäydy keltaisiksi liiasta lakan käytöstä. :) Pituus on nyt lähinnä suurin ongelma... Kasvakaa kynnet!

Muistuttelen vielä sivussa olevasta kyselystä myös. :) Voitte valita useamman vaihtoehdon jos haluatte esimerkiksi jouluaiheisen vesimarmoroinnin.

Ps. jospa saan erään ostokseni loppuviikosta niin pääsisin tekemään kynnet, mutta viimeistään ensi viikon alusta uudet ilmestyvät. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti