tiistai 10. heinäkuuta 2018

Pätkistäytekakku

Sää ei suosinut reissussa, joten kuvia ei tullut otettua blogiin asti. Myös kynnet päättivät pitää vielä viikon-parin tauon, joten saatte tänään mun synttärikakun ohjeen! Pohja on ollut täällä jo aiemmin esillä, mutta täyte on kakkuun vaihtunut. Tällä kertaa valitsin täytteeksi raikkaan mintun, ja kyllä toimi. :)
Pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 dl sokeria
4 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen
3. Kaada taikina kakkuvuokaan (itse vuorasin irtopohjavuokan leivinpaperilla) ja paista n. 30 min 200 asteessa.

Täyte:
1 pussi (140g) minipätkiksiä
1 prk maitorahkaa
2 dl vispikermaa
+ sokeria jos haluaa
1. Murskaa pätkikset joko veitsellä tai tehosekoittimella
2. Vaahdota vispikerma ja sotke muut ainekset sen joukkoon
3. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta halutessasi esim. päärynämehulla. Levitä täyte osien väliin, ja jos mahdollista anna kakun maustua yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä kuorruta kakku halutessasi esim. kermavaahdolla tai vaikka valkosuklaalla. Itse käytin vispikermaa ja pätkiksiä koristeluun.

2 kommenttia: