keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kesyttömättömät seeprat

Pää lyö ihan tyhjää, mutta samalla siellä pyörii miljoona asiaa, joista ei vaan saa kiinni.
En erityisemmin ole violetin ystävä, mutta voittamani Color clubin Wild at heart on ihan nätti violetti ja kaiken lisäksi holo. Lakka levittäytyi kivasti ja peitti hyvin, joten käytin sitä myös leimauksissa. Katkonaisen kuvion takia leimauksissa holoisuus ei kuitenkaan juuri erottunut.
Kynsillä:
Color club - Wild at heart
Essence - Wild white ways
Leimat: MoYou London - Pro XL 04

Kävin eilen fysioterapeutilla ja hän totesi minun lapojen olevan eri tavalla asettuneet, samoten kuin olkapäidenkin. Olen tässä yrittänyt tietoisesti korjata asentoani, mutta tiedättekö miten hankalaa on oppia ns. uusi asento jos on jo tottunut vanhaan? Samaan olen törmännyt ratsastuksessa kun entiset opitut tavat eivät olekaan ne parhaimmat mahdolliset ja yritän nyt opetella uusia. Onneksi kynsihommissa ei kuitenkaan ole väliä tavalla vaan lopputuloksella.
Oletko sinä joutunut opettelemaan jonkun uudestaan?

2 kommenttia:

  1. Pitäisikin taas pitkästä aikaa leimata! Se vaan ei tosiaan ole mun vahvuus, niin välttelen kuin ruttoa :D

    Mulla oli vuuuuuuosia virheasentoa, joka johtui isoista rinnoista, jotka painoivat rintakehää väärään asentoon. Leikkautin vihdoin rinnat niin pieneksi kuin oli kirurgin mukaan mahdollista (edelleen ne on harmillisen isot) rintakanta huomioiden. Oli hyvin outoa, kun fysioterapeutti näytti millaisessa asennossa mun kuuluisi olla ja miten kumarassa todellisuudessa olin! Leikkauksesta on kohta kaksi vuotta ja edelleen opettelen oikeaa asentoa, hartialinjaa ja ylipäätänsä pitämään itseäni erilailla kunnossa. Pitkä tie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas leimaus on se turvallisin vaihtoehto! :D
      Sulla oli syy miks asentovirhe oli muodostunut, itse epäilen että oon oman vinouteni itse aiheuttanut istumalla tietokoneella väärässä asennossa. Mistäpä näitä tietää, voihan toinen jalka olla vaikka just sopivasti pidempi ja aiheuttaa sit koko kroppaan ihme vinoumia. :-D hyvä että jotkut osaa huomata nämä vinoumat ennenkuin pahempia kulumia kerkeää muodostua.

      Poista