tiistai 20. joulukuuta 2016

Pikkujoulukynnet

Enää 4 yötä jouluun!
Hypätäänpä hetkeksi ajankohtaisempiin kynsiin ja palataan myöhemmin muutamiin vanhoihin. Meillä oli työpaikalla pikkujoulut pari viikkoa sitten, ja totta kai minun piti tehdä iltaan sopivat kynnet. Kimalletta, kultaista ja punaista - sitä vaadin itseltäni tänä vuonna. Punaisessa lakassa päädyin pari vuotta sitten tuliaiseksi saamaani Laca de unasin punaiseen lakkaan, jossa on voimakas kultainen shimmer. Kultaisen osion yhdistin kimalteeseen, joten ajattelin kokeilla I love me - messuilta saamaani irtoglitteriä. Tuo glitter olikin aika erikoista, koska ensin kun dippasin kynnen purkkiin se näytti semmoiselta vähän likaiselta, ikään kuin ne hitulat olisivat olleet jotenkin väärinpäin, mutta sitten kun vedin siitä päältä viuhkasiveltimellä ylimääräiset pois, pinta tasoittui ja rupesi muistuttamaan Paydayta. Olisi pitänyt ottaa tilannekuvat! :-D Lopuksi leimasin kivat lumihiutaleet punaisiin kynsiin ja kynnet oli done!
Kynsillä:
Laca de unas - 342
+ irtoglitter
+ leimat Infinity 79 ja Essencen valkoinen leimauslakka

Pitää muuten muutama sananen sanoa tuosta leimasimesta joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Sain sen BPS:lta pyytämättäni ja alkuun epäilin sen toimivuutta. Se on _todella_ tahmea. Vastaavaan leimasimeen en ole koskaan törmännyt. Sen lisäksi, että siihen tarttuu sormet siihen myös uppoaa sormet. Olin ihan varma, että se on jopa liian pehmeä leimaukseen, eli saisin vain levitettyä leimat sen pinnalle, mutta kaikkea muuta. Se toimi ainakin tuon kyseisen lumihiutalekuvion kanssa täysin moitteetta, ihan kuin olisi imenyt leimauskuvion itseensä laatasta. :-D Kokeilin myös pikaisesti muita kuvioita ja sain osaan pieniä reikiä, mutta kyllä tämä silti ylitti odotukseni täysin. Pientä miinusta annan siitä että tätä ei voinut puhdistaa leimaamalla paperiin, koska kuvio ei yksinkertaisesti leimasimesta siihen irronnut, vaan tämä oli pakko puhdistaa teipillä. Jos kiinnostuit kyseisestä leimasimesta, löydät sen täältä. (en hyödy linkistä) PS. tuo kyljessä oleva kuvio on ylisöpö!
Minkälaiset pikkujoulukynnet sinulla oli tänä vuonna?

14 kommenttia:

  1. Tosi kauniit <3 Mulla on vähän jäänyt toi joulukynsien tekeminen mutta vielähän tässä ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Joo ei mullakaan muita ole tehtynä, josko jouluaatoksi seuraavat.. :)

      Poista
  2. Oih kuinka kauniit! Juuri sopivat pikkujouluihin :)

    VastaaPoista
  3. Onpa jouluiset :) Ja tuo kultainen näyttää tosi jännälle, ajattelinkin että mitähän lakkaa se on :D Jospa tässä vielä ehtisi itsellekin joulukynnet vääntää, vielähän tässä on monta päivää aikaa :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kyllä kokeilla laittaa kirkkaan lakan sekaan tuota glitteriä ja kokeilla mitä siitä tulisi. Ja hyvinhän tässä ehtii tekemään joulukynnet, melkein viikko aikaa, että ehtivät ns. jouluksi! :-D

      Poista
  4. Onpas onnistunut joululakkaus! <3

    VastaaPoista