torstai 10. marraskuuta 2016

I ♥ me - messut

I love me - messut järjestettiin 21.-23 lokakuuta Helsingin messukeskuksessa. Tänäkin vuonna sain kunnian kantaa bloggaajapassia (Iso kiitos siitä järjestäjille!), joten tartuin tilaisuuteen ja vietin messuilla kaksi päivää aiemman yhden sijaan. Aluksi mietin, josko saan edes kulutettua kahta päivää messuilla, mutta se on kummallista miten siellä tallustellessa ympäriinsä aika vain katoaa. Messut olivat aikalailla edellis vuosien kaltaiset, mutta en tiedä oliko se hyvä vai huono asia. Olen nähnyt keskusteluja, joissa on ns. moitittu messujen samanlaisuutta, mutta toisaalta osa odottaa aina messuilla näkevänsä ne tietyt tuotteet ja tarjoukset vuodesta toiseen. Yrityksille iso plussa maistiaisista sun muista, koska niiden avulla voi löytää itselle uusia suosikkeja, joihin ei välttämättä muuten edes koskisi.
Tänä vuonna sain sähköpostiini ennen messuja viestin, jossa kehotettiin käymään Milagro Cosmetics Oyn pisteellä hakemassa tuotepussukka. Kyseinen pussi oli suunniteltu enemmän muille kuin luonnonkynsille, mutta otin pussukan silti vastaan, jos vaikka olisin innostunut joskus kokeilemaan esim. geelikynsiä. Valitettavasti saamani purkit eivät ilmeisesti olisi halunneet lähteä mukaani, koska kotona huomasin niiden kansien haljenneen ja sisältöjen tursunneen ulos pussin pohjalle. Minulle testattavaksi kuitenkin jäi viila ja kaksi glitterhilettä.
 Messuostokset olivat tänä vuonna ruokapainotteisia, koska mitään erityisen hyviä tarjouksia ja himotuksia minulle ei tullut vastaan. Löysin kuitenkin muutaman hyvän tarjouksen: Acon jalkavoide on normaalisti noin 8 euroa, messuilla 3 euroa, China Glazen lakat 3,50e/kpl, Opi 5e ja puhelinlankaponnarit omilla ihmetarjouksillaan. 
Huomasin kotona, että ostamani varakappale Ruby pumpsista sisälsi kultaglitteriä, joten en tiedä mikä maanantaikappale tämä sitten on. :-D Lisäksi löysin tuommoisen Byssin glitterluomivärin, joka jää käyttämättä, koska jo kädelle swatchattuna se aiheutti polttelua. 
Lauantaina satuin myös sopivasti Biozellin pisteelle, jossa he ottivat minut mukaan bloggaajaporukkaan, joille he antoivat tuotteita kasapäin testattavaksi. Tulen höpisemään näistä lisää myöhemmin, kunhan olen kokeillut tuotteita. Biozell on itselleni tullut tutuksi heidän Color maskien kautta, ja niitä olen käyttänytkin tuubin jos toisenkin, joista blogiin asti on yksi kokeilu päätynyt. Innolla odotan tuotteiden testausta, koska olen kuullut niistä paljon hyvää!
 Varsinaisten messujen lisäksi, kävin myös ensimmäistä kertaa ikinä Cesars shopissa ihan paikan päällä. Ovesta astuessa olo oli kuin olisi astunut Ihmemaahan Liisana. Menin paikasta jopa niin hämilleni, että ostin itselleni _ensimmäisen_ piCture pOlishin lakan: Forget me notin. Lisäksi kotiutin ensimmäisen Creatice shopin laatan sekä ensimmäiset Milvini. Sillä reissulla meni monta neitsyyttä. :'D
 Mikä on sinun mielipide messuista?

6 kommenttia:

  1. Messut on ihan jees, kivaa vaihtelua arkeen. Sanoisin että ihanan Picture Polishin otit ekaksi lakaksesi, yks mun lemppareista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin mielelläni messuilla kävin ja tulen käymään. :) Oli muuten vaikea valita kaikista niistä vaihtoehdoista tuo pipo, mutta olen tykännyt!

      Poista
  2. Missasin China Glazet kokonaan, vaikka kuvittelin kiertäneeni kaikki pisteet. Aina silti huomaa jälkeenpäin, että jotain jäi käymättä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chinat oli kyllä aika piilossa ja kaiken lisäks sillä pisteellä kävi koko ajan kauhea kuhina kun se oli täynnä merkkimeikkien halppiskopioita. :-D

      Poista
  3. Olisin saanut itse niin helposti vietettyä toisenkin päivän messuilla, vaikka sieltä ehkä ne parhaat tarjoukset tänä vuonna ehkä puuttukin. Kivat messut oli kuitenkin, ens vuonna pitää ehdottomasti ottaa uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä siellä aika kului, en edes kerennyt mitään esityksiä tai luentoja seuraamaan, joten kolmas päivä olisi varmasti ollut vielä tarpeen. :)

      Poista