torstai 23. elokuuta 2012

Kynsihistoria

Innostuin koristelemaan/tekemään kynsiä noin vuosi sitten. Alussa kynnet olivat kamalia(en edes kehtaa julkaista kuvia niistä...), kehitystä kuitenkin tapahtui ja nykyään olen ihan tyytyväinen tekemiini kynsiin. Teen kynnet ''halppislakoilla'' enkä koskaan ole maksanut kynsilakasta yli 8e. Vaikka kalliimmat lakat voisivat ollakkin laadukkaampia pysyn silti halppilakoissa, koska ne välttävät minulle.( ja niihin useimman rahatkin riittävät. :D) Mutta tosiaan en tiedä mistä sain innostuksen ruveta värkkäilemään kynsiä. Mutta kun muistelen menneitä niin youtubesta katselin aika paljon kynsienkoristeluvideoita, mistä kiinnostus sitten on herännyt. Alussa otin ideoitani kynsiin videoista ja muiden blogeista. Nykyään keksin ideani itse ja joskus saatan ottaa vaikutteita muiden tekemistä kynsistä, mutta teen niistä kuitenkin omannäköiseni. Tämän vuoksi osa kynsistäni saattaa olla joillekkin tuttuja jos luette esim. Sonnelaa.

Tässä kynsiä viime syksyltä


Joulun aikoihin kynnet näyttivät tältä


Nykyään kynnet ovat tämännäköisiä

Nämä olivat viimeisimpinä kynsissä
Tälläisiä on siis tullut värkkäiltyä viimeisen vuoden aikana. Toki olen tehnyt enemmänkin koristeluja, mutta kaikista en ole ottanut kuvaa/kuvat ovat huonoja. Lisäilen myöhemmin tänne listaa kynsilakoista mitkä omistan. :)

4 kommenttia:

  1. Noi leopardi kynnet on ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: Tommoisia on tullutkin tehtyä ainakin 3 kertaa eriväreillä. Kerran joka kynnessä oli eriväriset leopardikuviot... :D

      Poista
  2. Osaisipas itsekkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti sitä oppii koristelemaan kynsiä jos haluaa, ei se niin vaikeaa ole. :)

      Poista