tiistai 22. tammikuuta 2013

Valokuvailua








Tässä muutamia kuvia joita on nyt tullut tammikuussa räpsittyä. Edelleen etsin vinkkiä, miksi kuvatekstit ei näy? Vai näkyykö ne teillä ja vain multa puuttuu? :-D

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kylmästä lämpimään

Okei, otsikko ois voinu olla omaperäisempi. Koin todellisia turhautumisen hetkiä torstai-iltana kynsiä lakatessani. Halusin kokeilla minulle täysin uutta tekniikkaa, mutta enpäs sitten pystynytkään, koska minun hiuslakkani ei toiminut haluamallani tavalla. (kokeilen tätä tekniikkaa pian uudelleen ja kerron silloin siitä lisää) Olin kuitenkin jo lakannut kynnet valkoisiksi, enkä jaksanut lähteä poistamaan lakkoja, joten päätin kokeilla kukkasia uusilla Mood-lakoilla. Ja tässä on tulos, kun en osannut lopettaa ''koristelua'' ajoissa. Lievä sekamelska, mutta onneksi sen pelastaa väriävaihtavat kukat. 
Kynsillä:
Moss - Valkoinen
Moss - Musta
Ms Mood - Green to yellow
Ms Mood - Morado to azul
Ylempi kuva on otettu kylmässä vedessä kastettuna ja alempi lämpimässä. 


torstai 17. tammikuuta 2013

My precious..!

Muistatte kuinka valitinkaan siitä suuresta laatasta, joka oli täysi pettymys minulle. Onnekseni asiakaspalvelu oli täyttä priimaa, ja sain palauttaa laatan ja ottaa sen hinnalla tuotteita tilalle. Päädyin väriävaihtaviin lakkoihin, joita olen ihastellut jo pitkään. (Jostain kumman syystä pidän kaikesta erikoisesta, mm. hohtavista valotikuista,väriävaihtavista kynsilakoista... pimeässä hohtavalakka ois kans hieno!) Mut joo niihin lakkoihin. Ne siis saapui tänään, ja ette arvaa kuinka ne piristi mun päivää, kun huomasin ne eteisen matolla. Heti oli avattava paketti ja kokeiltava toimiko lakat oikeasti. :D Jos joku ois ollu näkemässä, niin oisin varmasti näyttäny samalle ku lapsi(...tai minä) karkkikaupassa. 
Ms Mood - Morado to Azul, Hm - Orange Reddish, Ms Mood - Green to yellow
 Syy miksi Or on päässyt myös kuvaan selviää alempana, mutta nyt... kattokaa näitä ihanuuksia. :D Yläkuvassa käytin Ms moodit lämpimässä vedessä, eli tuloksena keltainen ja vaaleansininen(joka ei jostakin syystä näytä sittenkään tässä vaaleansiniselle). Alakuvassa ne ovat huoneenlämpötilassa, eli vihreänä ja tummansinisenä. Toisaalta pienoinen pettymys on se, että huoneenlämpötila on ns. kylmä, mutta en tiedä miten Ms mood käyttäytyy sitten kynnellä, kun se ottaa lämmön minusta.
Mutta sitten tähän Or:ään. Se on todellinen kameleontti! Yläkuvissa laitoin sen mustan päälle, ja se näyttäytyy ihan kultaisena. Alakuvassa taas näette, että se on ihan vaaleanpunainen. (oikea reunimmainen) Haluaisin vain kokeilla tätä lakkaa kaikkien värien päällä, jotta näkisin miten se vaihtelee väriään. :D Halusin myös näyttää muut uudet lakat mitkä olin ostanut, jotta selviää vähän niiden eroavaisuudet. Red on punaista, puna/violettihileellä. Orange on oranssia punaisellahileellä. Pump the breaks on oranssi oranssillahileellä, vaikka tämä ja Orange näyttävätkin aika samalle kuvassa. 
Red, Orange, Pump the Breaks, Orange Reddish

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Uusia löytöjä

 Edelliset  kynnet lähtivät nopeasti vaihtoon kolmen syyn takia, 1) en pitänyt kynsistä 2) leikkasin etusormen kynnestä palan tehdessäni ruokaa 3) ostin uusia kivoja lakkoja. Kävin siis kiertelemässä alennusmyyntejä ja hups, löysin sieltä 6 uutta kynsilakkaa... (100 on muuten mennyt rikki!) Nämä 4 lakkaa olivat -50% Ginatricossa, josta löytyi myös oranssilakka (Pump the breaks) 1 eurolla. Lisäksi Hm:ltä löysin todella erikoisen lakan (Orange Reddish), joka näytti pullossa kulta/vaaleanpunaiselle, mutta lakattuani sen mustan päälle se muutti värinsä vihreä/kullaksi. :o
Red, Orange, Black/Gold, Black 
Halusin kynsille nämä uudet punertavat lakat, joten kaverin vinkistä päädyin liukuvärjäykseen. Nämä ei todellakaan olleet helpoimmat kuvattavat kynnet. Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta tämä oli ainut, jossa sain edes jotenkin näkymään värinvaihtumista. 
Kynsillä: (järjestys ylhäältä kärkiin)
GT - Orange
GT - Red
Flormar - U14
+kynsitarroja

Tein myös kynnet kaverilleni, joissa päädyimme suht yksinkertaiseen tyyliin. Alla GT - Forest Night ja kärjissä hieman kolmion mallissa HM - Aqua splash



Satuin katselemaan viikolla joululoman aikana tullutta hm:n kuvastoa, josta bongasin nuo hienot tuikkukupit. Onnekseni täällä on Hm Home, josta löysin nuo kupit. Lisäksi oli pakko hakea irtokarkkeja, koska ne olivat -50%. :) Nams!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Seepra vai sirkuspelle?

Olin miettinyt tätä ideaa päässäni jo muutaman päivän, mutta kun koitti toteutus, niin kaikki menikin pieleen. Olin suunnitellut nimettömästä värillistä, mutta jostain kumman syystä aloitin tekemään pikkurilliä värillä => pyyhi pois ja korjaa rumasti valkoisella päälle. Ei se onneksi lopputuloksessa näy. Sitten seuraava ongelma, kuvio ei ollut tarpeeksi suuri kynsille. Jo ennen kuin alotin lakkausta minun piti lyhentää kynsiä aika paljon, mutta leimatessani huomasin, että kuvion leveys ei riitä peukaloon. :( Musta lakkanikaan ei peittänyt niin hyvin kuin olin kuvitellut. Epäonnistumista epäonnistumisen perään... hohhoi. Lopputuloksesta tulee mieleen seepra tai sirkuspelle, mikä teille?
Kynsillä:
Moss - Valkoinen
MO - Zest a peal
MO - Endamame
MO - Purple imperial
MO - Dream stream
HM - Black is back
kuvio Konad m78 laatasta

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Leimailua

Muistatte varmaan kun hehkutin ennen joulua saamastani paketista saavani ideaa joulukynsiin? Kuitenkin joulukynnet olivat ''ihan normaalit''. Paketissa oli siis tilaamani iso leimauslaatta, joka osottautui todella suureksi pettymykseksi. Laatta jotenkin imi lakan itseensä, joten se ei sitten tarttunut leimasimeen. Kaiken huipuksi sain haavan kyseisestä laatasta! Pyh mikä laatta! >:(
Onneksi joulupukki toi aina luotettavia Konadin leimauslaattoja, joista ideoita syntyi heti enemmän kuin ehtisi toteuttaa. Ensimmäiseksi päätin kokeilla hieman monimutkaisempaa kuviota, johon ihastuin monipuolisuuden takia. :) Leimailu ei tietenkään onnistunut ilman hankaluuksia (on se niin vaikeaa...). Konadin mustaleimauslakka oli yhtä hankala kuin muistin = leviää kynsinauhoista poistettaessa joka paikkaan eli sormet oli ihan mustat lopussa. Lisäksi se lähti leviämään kynsillä kun laitoin päällyslakan, harmi. :/
Kynsillä
Flormar - 814
MC - Tutti Fruity (kärjissä jos joku huomaa violettia)
Leimaukset Konad - musta + m78
 Tässä myös uudestaan kuva kynsistä ilman mitään. Kynnet eivät koskaan ole olleet näin pitkät (lähinnä pikkurilli ja nimetön), joten ne oli pakko ikuistaa ennen kuin katkeavat. :-D